Tässä joku aika sitten ostamani uus pusero ja koru, ostin laukunki mut en saanut hyvää kuvaa. Vika kuva on synttärikakkukesteiltä.
![]() |
Marssin jännityksestä huolimatta opon juttusille eilen. Jälleen pelotti, että se(kin) haukkuu mut laiskaksi lusmuksi mutta yllätyin kuinka ymmärtäväinen ja empaattinen se oli. Päätettiin siis että keskeytetään mun opinnot määräaikaisesti (enimmillään yhdeksi lukuvuodeksi eli ens vuoden marras-joulukuuhun asti) mutta saan ottaa yhteyttä heti kun koen että jaksan opiskella ja voin palata jo aiemmin kouluun. Käyn kuraattorin kaa juttelemassa (eka aika jo ens maanantaina..) niin kauan (?) että saan aikoja sinne toiseen paikkaan. Nyt on sellanen fiilis että haluan ottaa kaiken mahdollisen avun vastaan, sillä muistan mitä kävi viimeksi kun jätin hoidot kesken. Ajatuksena ois saada itteni kuntoon jotta pystyn palaamaan takas opiskelemaan. En vielä tiedä mitä mun täytyis tehdä sen eteen mutta ehkä sille tulee selkoa jatkossa? Nyt kuiteski on helpottuneempi olo kaiken suhteen, ja tuntuu että toivoo löytyy sittekin. Ainoat ketkä tästä keskeytyksestä tietää on äiti ja sisko ja koitan saada kerrottua myös muillekin… tai tiettyhän se tulee pian ilmi muutenkin.
Tein myös ihmeteon toissapäivänäkun kerroin yhdelle hyvälle kaverille mun tilanteesta. Ajattelin että sille on hyvä kertoa koska sillä on toinen hyvä kaveri joka on sairastanut syömishäiriötä joten aattelin että se ehkä vois ymmärtää mun syömisongelmia. Kerroin viestitse, koska se on huomattavasti helpompaa, muttei olla asiasta vielä kasvotusten juteltu. Oon harkinnut myös toiselle hyvälle kaverille kertomista, pitää vaan katsoo sopiva tilanne ja kerätä rohkeutta. Äiti ei tiedä eikä muukaan perhe mutta ehkä mä jossain vaiheessa uskallan niillekin jotain sanoa... Mua vaan pelottais sellanen kyttääminen ja syömisten vahtiminen jota en halua.
Huomenna mulla on ku onkin ne synttäri-tuparit täällä kotona ja tästä jatketaan baariin. Ei olla tässäkään asiassa stressiltä ja mietinnältä säästytty, pitäs vielä suunnitella mitä voin juoda ja syödä huomenna. Kaveri tekee minipizzoja ja mokkapaloja (joista mun pitäis kyllä pysyä erossa!..) ja ite ostin ainekset piirakkaan jonka bongasin lukemastani blogista. En oo kyllä kuuteen viikkoon käynyt missään ulkona joten sillee ihan kivaa vaihtelua ja kiva nähdä kavereita mutta mietityttää miten se sitten vaikuttaa painoon. Ehkä mä vaan jätän vaa’alla käymisen muutamaksi päiväksi ja yritänkeskittyä muuhun… En voi luvata mitään koska en luota itekään omiin lupauksiini. Toivottavasti kaikki menee hyvin enkä kuole ahdistukseen ja pystyn keskittyä siihen miks ne ihmiset tulee yleensäkin tänne!
Tänään sain kylässä kävijöiltä SUKLAATA ja keksejä (jotka säästän huomiselle tarjoiluihin) jota piti syödä kahvin kanssa niiden nokan edessä ... En kuollut vaikka tuli täysin suunnittelematon kalorilisä, mutta ei tosiaan kyllä ollut tarkoituksena syödä tänään mitään ylimääräistä huomisen takia.
Mutta ehkä mä selviän... hyvää viikonloppua vaan kaikille!
Ihana kuulla❤
VastaaPoistaIhana kuulla että ihana kuulla ♥ :')
PoistaHyvä että oot löytänyt rohkeutta puhua asioistasi ja kouluhommatkin on nyt järjestyneet. Ihan oikea päätös jättää koulunkäynti tauolle, mutta nyt sun pitää tosiaan tehdä töitä paremman voinnin eteen eikä vajota sairaaseen maailmaan. Oot aivan järkyttävän laiha jo, eikä laihtuminen tuo mitään hyvää elämääsi. Tsemppiä, sä selviät ihan varmasti!<3
VastaaPoistaSe on munki mielestä hyvä. On se nyt parempi ratkaisu ja nyt alkaa jo helpottaa ajatus siitä, että olisin laiskalusmu. Niin ja tuo on se pointti, nimenomaan pitäis vointia kohentaa ennen arkeen paluuta... Siinä mulla on vielä hommaa. Tiedän että se vaan masentaa enemmän ja enemmän. Kiitos ja tsemppiä sinnekin! ♥
PoistaHienoa että kerroit sun kaverille! :) Toivottavasti viikonloppu meni hyvin?:)
VastaaPoistaJep, vaikka ei sillä ollutkaan niin paljon tietämystä mitä ajattelin... Joo viikonloppu meni ihan hyvin ja oli mukavaa ainakin suurimmaks osaksi :-)
PoistaHei, näin sut nyt lauantai-iltana baarissa, tunnistin sut ku oon lukenu tätä blogia jonku aikaa :D mutta siis pakko sanoa suoraan että näytit aika huonovointiselta ja karulta :/ voi kunpa itekki tajuisit kuin huonossa kunnossa oot.. Tsempit nyt sulle parantumiseen ihan hurjasti!!
VastaaPoistaAijjaa, saanko udella et missä siellä? :) Olin kyllä humalassa että se varmaan vaikutti siihen miltä näytin :D Ja mitä kuvia katsoin tolta illalta niin tosiaan oon näyttänyt karulta, kiharat lässähtänyt kokonaan ja meikit kulunut pois :D
PoistaMutta kiitos paljon!
Tivolissa näin kun kävelit ohi! :D mutta joo tarkotin lähinnä siis sitä että muuten oot tosi kaunis, mutta olit toosi nälkiintyneen näkönen. En tarkota tätä pahalla vaan kun monesti sitä itse sairaana ei tajua (omakohtaista kokemusta siskon puolesta) kuinka huonossa kunnossa sitä oikeasti onkaan niin siihen tarvii muiden apua. Toivon että alkaisit paranemaan, Tsemppiä! :)
PoistaAhaaa :D Jännä kuulla kun mun mielestä en näytä siltä yhtään ja tona iltana valikoin vaatteetki sellasiksi jotka ei korostais sitä O_o
PoistaToivottavasti siskosi paranee!
Niin määkin haluaisin, mutten halua lihoa. Kiitos!:)
ihana koru! tosi kiva asu muutenkin :)
VastaaPoistaKiitos, mäki tykkään tosta korusta :)
PoistaOot ihan liian laiha kulta pieni :(
VastaaPoistaVoi kumpa mäki näkisin asian noin :/
Poista