Syrjäytynyt

Oon monesti halunnut kirjoittaa tänne, mutta se on aina jäänyt tai en oo uskaltanut. En oikeen tiedä mistä kertoisin tai kirjoittaisin, mitkä jutut on soveltuvia tähän blogiin. Jälleen kerran oon miettinyt puhtaalta pöydältä aloittamista tai että poistaisin vanhat tekstit ja koittaisin saada järkevämpiä tilalle. Nyt kun väsäsin uuden ulkoasunkin ”sen kunniaksi”. Tää on hirveen vaikeeta ku en tiiä mitä kirjoittaa. Mun arki on nyt tätä laihduttamista tai ainakin yrittämistä. En oo siis vieläkään tavoitteessa, toisaalta en oo laskenutkaan että nyt pitäisi vielä olla.

Mun masennusoireet on taas vahvistuneet voimakkaasti. En jaksa tehdä mitään, siis oikeesti mitään. En liiku paljoa kotoa ulos vaikka aluksi olinkin innoissaan kävelylenkeillä ja muutenkin jaksoin liikkua. Nyt oon aivan sairaan laiska ja en suunnilleen uskalla astua kotoa ulos. Mä en tiiä, onkohan musta tullut sosiaalisia tilanteita pelkäävä tai jotain, mutta mun täytyy aina harkiten valmistautua ulos lähtöön/ kaupassa käyntiin/ muihin tilanteisiin missä on muita ihmisiä. Ja kaikista karuinta, että mä entinen niin ulospäin suuntautunut mähötän yksin kotona itsesäälissä ja en edes liiku vaikka pitäisi laihtua – SÄÄLITTÄVÄÄ, tiedän sen hyvin itekin.

Oon koittanut pysyä erossa kuitenkin itsetuhoisuudesta, sillä oon siitä jo niin hyvin ”kuiville päässyt” että tuntuisi hirveeltä sortua siihen uudestaan. Oon nyt näiden kahden laihdutuskerran aikana onneksi vaan pari kertaa siihen sortunut ja toivon kovasti, että pystyn välttyä siltä jatkossakin. Taas itsetuhoajatukset, ei siis teot, pyörii mielessä päivittäin. Joskus iltaisin jos tunnen rytmihäiriöitä tai ahdistaa henkeä, yhtään liioittelematta toivon että saisin sydänkohtauksen. Harmi vaan mun keho näköjään jaksaa porskuttaa vielä monet vuodet.

Oon siis ihan sosiaalisesti syrjäytynyt nykyään ja se kävi tosi nopeassa ajassa. En ole koulussa ja oon miettinyt opintojen keskeyttämistä, koska en usko, että pystyisin tässä tai ens kuussa harjoitteluun vieläkään. Seuraava harjoittelu alkaisi opon selitysten mukaan joko 16.pvä eli ens Maanantaina tai Lokakuun puolella. Tiedän jo nyt, että en ole menossa eikä mulla tosiaan olisi sellaseen voimia. Perheenjäsenet jaksaa kysellä millon harjoittelu alkaa (ja opinnot etenee), sisko pyysi niille töihin täksi ”väliajaksi” mutta kieltäydyin ja sekin haukku mut saamattomaksi lusmuksi, joka kyllä on totta. Äitille vaan tiuskin, että en tiedä millon opiskelut jatkuu.

Mutta kun mulla on nyt ainut elossa pitävä asia tää laihdutus ja siinäkin oon niin huono, että se on ihan yhtä tyhjän kanssa. En jaksa tosiaan liikkua josta tunnen niin huonoa omatuntoa. Se lenkkipolku mistä puhuin: En oo käynyt siellä kertaakaan! Ja joo, syön järettömän suuria määriä verrattuna muihin laihduttajiin. Mietin aina omaa säälittävyyttäni että jotkut elää 500kcal:illa päivittäin ja jaksaa silti puurtaa lukiossa ja mä elän hirveillä määrillä enkä jaksa liikauttaa persettäni kotoa! Oikeesti mua itkettää ajatus tästä. Vaikka voisin yrittää tehdä asialle jotain!

Mitä vielä… Niin mä muutin! Jotain positiivistakin kuitenkin löytyy. Mä tykkään paljon mun uudesta asunnosta ja kissat viihtyy täällä myös hyvin. Tää on ihanan tilava ja ikkunoista näkyy ihanat maisemat. Tosiaan se lenkkipolku on tossa ihan vieressä, kuhan jaksaisin läskin ja laiskan itseni sinne joku päivä raahata. Kaupat on lähellä ja kulkuyhteydet on hyvät. En löydä huonoja puolia tästä uudesta asunnosta. 

Oon miettinyt lääkärissä käyntiä. En todellakaan hakeakseni apua laihduttamisen lopettamiseen (mun täytyisi hakea apua laihtumiseen ja varata aika johonkin lihavuusleikkaukseen tai rasvaimuun!) tai mihinkään vastaavaan vaan ajattelin pyytää, josko mun masennuslääkeannostusta voitaisiin nostaa. Viime kerralla tein sen ilman lääkärissä käyntiä ja oireet vaan paheni, mut ehkä voin yrittää paremmalla mielellä jos saan lääkärin hyväksynnän? Mut luultavasti oon niin saamaton etten saa varattua aikaa.

Joo mutta tämmöstä pahan mielen purkamista, juuri tän takia en oo kehannut kirjoittaa. Jos jollain on jotain järkeviä ideoita postauksille niin saa antaa, koitan itekin jotain keksiä… :)