Myrskyn jälkeen on poutasää

Vihdoinkin oon sen saanut ymmärtääää! Päätin aloittaa alusta.

Edelliset tekstit oli niin ahdistavia ja kaikkea, että itseäkin ahdisti katsoa blogini etusivua. Oi mikä vapauden tunne kun sain poistaa kaikki. Poistin edellisen vielä ahdistavamman blogin kokonaan mutta näiden kummankin blogien tekstit ja kuvat tallensin kiintolevylle (mikä sana :-D). 

Eilen illasta sain jonkun aika pahan ahdistuskohtauksen. Jos en laske näitä muutamien kuukausien sisällä olevia kohtauksia, näin pahoja oon saanut silloin pari vuotta sitten viimeksi. Yleensä kun tollanen kohtaus iskee noin pahana, oon sen aikana niin sumennossa, että mulla on hieman syytä pelätä itseä. Silloin en usko kenenkäänvoivan auttaa mua, itseinho ja viha on huipussaan, en näe mitään muuta keinoa kun sen surullisimman. Siinä tilassa vähän kun en voi itselleni mitään. 

Eilen kuitenkin järjellä tän tiedostin ja koitin purkaa ahdistusta. Tanssin ja koitin purkaa energiaa. Se ei kuitenkaan niin paljoa auttanut, että se ois mennyt ohi. Tässä vaiheessa itseviha oli suuri joten mielessä kävi itsetuhoisia ajatuksia. Onneks tää ajan kanssa helpotti ja olo pillittämisen jälkeen oli kun pienellä lapsella joka itkee aluksi hysteerisesti, mutta sen jälkeen olo on vapautunut ja helpottunut, kuivataan kyyneleet ja jatketaan leikkejä. Toivottavasti tämä ahdistuksesta kertominen ei ahdista taas jotain muuta, mutta tää kirjoittaminen helpottaa mun oloa ja haluan tästä edespäin vapaasti kirjoittaa omista tunteista. 

Vaikka kirjoitan itselle, tietenkin tulee mieleen kuka blogiin eksyy ja mitä ajatuksia sillä herää (Eiks se oo ihan normaalia? :-D). En halua luokitella blogia mihinkään tai miettiä onko tää nyt sitten parantumismyönteinen vai ei. Kirjoitan mitä tunnen, miten menee, mitä mulle kuuluu…  Se on ahdistavaa ja pilaa sitä kirjoitushalua, jos täytyy kirjoittaessa pysähtyä aina miettimään että  ”No voinko sanoa ihan näin rehellisesti kun tää ei oo parantumismyönteistä tai ei oo sitä ja tätä. Annanko huonoja vaikutteita tai onko tekstit liian masentavia?” Mutta jos siltä tuntuu sillä hetkellä kirjoittaessa, miksi lähtä sitä vääristelemään? Siinähän se idea on, että kun kirjoittaa ne surullisetkin tunteet niin se helpottaa oloa. Just tätä miettiessä eilen lähellä poistaa blogin kokonaan, mutta ehkä koitan jatkossa miettiä enemmän sitä, kelle tätä blogia kirjoitan ja mitä varten. En vaan miettien mitä tästä ajatellaan.

Mutta positiivisempaa, JEEEE vihdoin kamera tuli huollosta kuin upouutena! Jospa sitä nyt puhelinlaatua parempia kuvia! :-) 

 
JA PS. Aijon vaihtaa ulkoasun heti kun saan otettua banneriin uusia keväisiä kesäisiä kuvia! :-D