torstai 13. helmikuuta 2014

I miss the old me

  
Hellurei kaikille :) On ollut tarkoitus monena päivänä kirjoittaa jotain, mutta se on jäänyt. Mulla edelleenkin kotona teknologia reistailee, joten se on vaikuttanut tähän, ja sitten väsymys. Viimepäivät on koostuneet pääosin töistä - aamua iltaa aamua aamua. Ite kun en halua kiirehtiä aamulla, niin herätys on 5.30. Nyt mulla myös huomiseks on oltava näyttösuunnitelma valmiina ja ens maanantaina alkaa näyttö. Oon alun tottumattomuuden jälkeen ihan viihtynyt tuolla harjottelupaikassa vaikka oikeen muuhun ei ole jaksamista riittänyt, tai aikaa...

Kirjoitin eilen ajatuksia paranemis päätöksen päivittämisestä, mutta se oli niin typerä teksti, että poistin sen. Lyhyesti sanottuna pohdin siinä jatkon tsempistä, ja ajattelin jossain vaiheessa kirjata itselleni ihan tavoitteita, joita haluan tulevalta toteutuvan. On ollut vähän sairastamisen ja paranemisen kanssa jaarittelua ja näiden välillä keikkumista viimepäivät (paitsi tänään, kun aloitin tsempin ja ostin mm.  Royalin 120 g suklaalevyn YKSIN kaupasta töiden jälkeen päivällisen tilalle!!), joten nyt sitten päätin repiä itseäni niskasta ja ruveta hommiin. Paranemista ja sairastamista yhtäaikaa ei voi valita ja tulevaisuutta oireillen ja samalla "eläen" ei yksinkertaisesti pysty toteuttamaan. Se on joko tai. Oon tsempannut itteäni miettimällä miksi haluan parantua ja katsellut kuvia itsestäni ennen. Tuntuu kun olisin eri ihminen tuolloin. Tykkäsin siitä Eevasta paljon enemmän, mitä mikä musta on tullut nyt!! Mä oon hirviö jos vertaa entisiin aikoihin. Ihan eri ihminen. 

Oon suunnitellut viikonlopulta tehdä sitä "Minun viikonloppuni" postausta. Huomenna after work pikkuveljen vanhojentansseihin ja lauantaina lähden pikku reissuun. Palaan siis after that! Hyvää viikonloppua! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti