Sairastuminen (osa 3): "Terveelliset elämäntavat"

Ensimmäinen osa 

Toinen osa

13. marraskuuta 2012 aloin kirjoittamaan blogia arjesta kohti terveellisiä elämäntapoja.  Tavoitteena oli nukkua hyvin, syödä terveellisesti, liikkua tarpeeksi ja ”ehkä päästä vähän lähemmäksi painoa missä ennen olin”. Tilasin seuraavana päivänä netistä itselleni vaa’an ”ihan vain mielenkiinnosta.” Ostin kaupasta ekaa kertaa mielestäni terveellistä ruokaa kuten banaania, puuroa, mansikka-vaniljahilloa ja pilttejä. Töissä sain monipuolista ja terveellistä ruokaa. Aloin kirjoittamaan liikkumiseni ja syömiseni blogiin ylös. Ajatus siitä, että jotkut ehkä eksyisivät blogiin auttoi pysymään ruodussa, jottei tarvitsisi hävetä epäonnistuneita päiviä.

Mua jännitti vaa’an tilaaminen ja se, että kuinka riippuvaiseksi mahdollisesti siitä tulisin. Tein kotona youtube videoiden mukana erilaisia kotijumppia joiden kesto vaihteli, mutta minimi oli puoli tuntia. Tein kävelylenkkejä ulkona ja harmittelin kun olin kuntopyöräillyt vain 18 kilometriä. Vaaka saapui ja kiipesin sille heti kun sain sen paketista. Aluksi hymyilytti odotettua pienempi paino, mutta kun älysin että BMI:ni ei ollut koskaan elämäni aikana ollut niin ”suuri” (17.7), niin päätin jatkaa kuuriani muutaman päivän.

Aloin kutsumaan ”Terveellisen elämän kuuria” ihan laihdutuksella ja panikoin vaa’an heittelehtiviä lukuja. Panikoin myös kun päivän kalorimäärä kohosi vähän alle viiteensataan, kun olin liikkunut niin vähän.

Jumppasin kotona tunnin, selasin itseäni tsemppaavia kuvia ja otin painon kaksi kertaa päivässä. Päivittelin illalla sitä kuinka lämpimän ruuan syönti oli ahdistanut ja sen vuoksi olin jumpannut uudestaan tunnin. Kirjoitin miten en jaksaisi keksiä aamuisin ennen töihin lähtöä päivän jumppia tai että, miten jaksan nousta kiireessä vaa’alle, kun on muutakin mietittävää. Töissä mietin että saisin muilta ihmisiltä naurut jos he saisivat tietää laihdutuksestani. Halusin pitää vapaapäivän laihdutuksesta, mutta sitten totesin itselleni, että kuka laihduttaja pitää vapaapäiviä laihdutuksesta; joten se jäi ajatuksen tasolle. Kirjoitin siitä kuinka sain nautintoa syömättömyydestä, ja kuinka löysin itseni lenkkipolulta, vaikka tarkoitus oli pitää lepopäivä jumissa olevien lihaksien takia.

”Huvittavaa, että tänäänkin ajattelin pitäväni tauon ainakin reenaamisesta kun eilisestä hieman jumissa paikat... mutta mistä itseni löydän? Lenkkipolulta. Mutta mikä onnistuja fiilis (ainakin jonkun aikaa) kun saan sen tietyn matkan tai ajan käytyä lenkillä tai treenattua. Tämä laihdutus on siis inhottavaa, mutta sitäkin nautinnollisempaa.”

Söin töissä lämmintä ruokaa ja jälkiruokaa mutta skippasin loput päivän ateriat. Kävin tunnin lenkillä kun lounaalta oli tullut liikaa kaloreita. Ihailin netistä thinspiration kuvia, ja unelmoin itselleni samanlaista vartaloa. Vaa’astani loppui yllättäen patterit ja kävin seuraavana päivänä ostamassa uusia, sillä en kestänyt ajatusta siitä, etten pääsisi punnitsemaan itseäni. Järkytyin kun paino näytti edellispäivästä +3 kg ja ahdistuin siitä, että olenko kuvitellut laihtumiseni. Päätin heittää hanskat tiskiin ja vedin naamaani leipää. Yritin epätoivoisesti oksentaa mutten saanut pyttyyn mitään muuta kun valuneet ripsivärini. Kävin suutuspäissäni ostamassa kaupasta juustonaksuja ”luovuttamisen kunniaksi”. Syötyäni pussista noin puolet, ryhdistäydyin, murskasin lpput  sipseistä roskikseen, ja päätin että yritän seuraavana päivänä uudestaan, uudella lähtöpainolla.

Hahmotin vartaloni "ongelma-alueet"

Kirjoitin kuitenkin pitäväni paussia laihdutuksesta sillä elämässä oli tapahtunut muita tärkeämpiä asioita, joiden rinnalla laihdutus tuntui typerältä. Palasin kuitenkin melkein heti laihdutussuunnitelmani kanssa:

”Jokainen asia tarvii toteutuakseen suunnitelman. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Siksipä sain idean suunnitella tarkemmin ensi maanantaina viimeistään alkavan laihdutukseni.”

Tein ruokalistan, aloin laskemaan kaloreita kalorilaskurilla, liityin laihdutussivustolle ja tein itselleni liikuntasuunnitelman. Kirjoitin epäonnistuneeni kun olin joutunut syömään koulun ravitsemuksen tunnilla ja kalorit oli nousseet yli tuhanteen. Sain kuulla että siskoni oli muuttamassa väliaikaisesti mun luokse ja kirjoitin mahdollisesta tulevasta tauosta laihdutuksessa.

27. marraskuuta aioin lopettaa laihduttamisen ja viedä puntarin varaston nurkille.  Palasin kuitenkin alle viikon päästä takaisin laihduttamiseen. Kerroin kuinka olin polkenut 11 kilometriä kuntopyörällä ja edellispäivänä 20 kilometriä, mutta harmittelin sitä, että olisin voinut polkea tuon matkan nopeampaa mitä tunnissa. Jaksoin liikkua ja syödä reilusti alle 1000 kcal eikä luokseni muuttanut sisko huomannut mitään. Kirjoitin laihduttajan arkipäivästä johon kuului seuraavanlaisia ajatuksia:

”Ensimmäisenä mietin, miten saisin käytyä puntarilla äänettömästi ja huomaamattomasti. Miten saisin sen koluttua piilostaan niin, ettei sisko taas kuule mitään.”

”Painon noustessa (edes sen 100-200 grammaa) en oikein voi uskoa silmiä, joten käyn siinä ainakin sen kolme kertaa ja asettelen itseni mahdollisimman oikeaan asentoon,  jotta tulos olisi mahdollisimman tarkka. Jos paino on taas laskenut (edes sen 100 grammaa) tyytyväisyyden- ja onnistumisentunteet valtaa mielen. Ajattelen, että kyllä se tästä vielä onnistuu. Kuitenkin, tällöin myös ajatus siitä, että paino olisi voinut laskea enemmän ja nopeammin käy mielessä. Ennen yleensä vaa'alla käymistä on varmistettava mahdollisimman kevyt olemus; vessakäynti ja ei mitään suuhun (edes vähän vettä). Tällöin myös ihorasva, pienemmätkään korut, tai jopa hiukset aiheuttaa tunteen siitä, että paino voi niiden takia nousta. Näistä kuitenkin oon päässyt yli ja voin huoletta jättää vaikka rannekorun käteen punnituksen ajaksi. Riippuen vähän puntarin lukemista siirryn muihin juttuihin enemmän tai vähemmän ahdistuneena”

”Olen jo edellisenä iltana tarkistanut mitä koulussa on ruokaa, jos en, niin teen sen yleensä ensimmäisen tai ensimmäisten tuntien aikana. Pähkäilen vaihtoehtojen kanssa ja lasken kaloreita kalorilaskurin avulla miettien mikä on kevyin vaihtoehto. Nykyään yleensä minut löytää kasvislinjalta. Tämä kalorienlaskenta täytyy kuitenkin tehdä kavereilta salassa ja hyvinhän se onnistuu puhelimella, siinä sivussa heille jutellen.” 

”Kotona yleensä tulee ensimmäinen haaste; sisko tekee ruokaa. Lasken kalorit, mietin paljonko voin syödä jne. Mietin myös, että vielä yksin asuessa lämmin ruoka ei todellakaan kuulunut kuvioihin. Riipuen syömäni ruuan määrästä, lasken mitä voin syödä vielä loppupäivänä. Yleensä kalorit liikkuu siinä 600-800 paikkeilla, joka mielestäni on aika paljon verrattuna yksin asumiseen, kun ne oli maksimissaan 400."

Söin yhtenä päivänä 146 kcal ja ihmettelin miksi en jaksa puolta tuntia enemmän jumpata. ”Juu tiedän, oon laiskistunut liikkumisessa, tietenkin siihen vaikuttaa siskoni jatkuva läsnäolo. Mutta lupaan tsempata!”

Pidin joulutauon laihdutuksesta jolloin halusin syödä vapaasti ja olla laskematta kaloreita. Huomasin joulutauon jälkeen painoni nousseen ja ahdistuin suunnattomasti, kun olin syönyt siskon tekemiä lämpimiä voileipiä, joiden takia päivän kalorit oli tuhannessa.

Aloitin seuraavana päivänä 2468- dieetin. Syömiset väheni, paastosin, paino tippui hiljalleen, mutta koin olevani epäonnistunut. Koulussa lähestyi työharjoittelu ja olin päättänyt, etten lähde sinne vaan keskityn mieluummin 100 % laihdutukseen. Ilmoitin asiasta seuraavana päivänä ryhmänohjaajalle. Yöllä heräsin hengenahdistukseen ja rytmihäiriöihin. Soitin seuraavana aamuna lääkäriin valvottuani  yön.