Oon hoksannut yhden asian ja tää vähän vaivaa mua. Tai no, ei vaan vähän. Nyt kun mulla menee paremmin sh:n osalta monella tavalla, niin haluaisin unohtaa sen kokonaan. No oho, kukapa ei haluaisi, mutta mää alan vähän niinku ajatella, että oon jo terve kun oon syönytkin niin paljon ja ottanut uusia ruoka-aineita käyttöön ja syönyt herkkujakin vaikkakin tosi ahdistuneena. Eilen söin ekaa kertaa pitkästä aikaa karkkia niin, että ei ahdistanut niin paljoa, mutta ahdisti silti. Mutta siis mulla on viime aikoina ollut kova halua perua tuleva punnitus ja sitä seuraavat, eli siis lopettaa siellä käynnit koska oonhan edistynyt jo niin paljon, ettei mulla varmaan ole tarvetta sinne enää mennä. Ajattelin myös että en mene siihen vertaistukiryhmään koska se varmaan saa mut vertailemaan ja saattaa olla enemmän haitaksi kun hyödyksi. Haluan unohtaa kaikki syömishäiriöön liittyvät jutut ja ajatella että oisin jo parantunut. Entä jos en oo edes ollut ikinä sairas? Eihän kaikilla tarvi mennä muutenkaan sitä kuutta vuotta paranemiseen, ehkä mulle riittää puolivuotta. Oon nyt viimepäivinä koittanut ”unohtaa” syömishäiriön olemassaolon kun vihaan sitä niin paljon enkä haluais ajatella sitä. Oon koittanut olla mahdollisimman ”normaali” ja elää niinku ennen. Vaikka oon nauranut pitkästä aikaa, pitänyt hauskaa ja syönyt herkkuja (josta kyllä ahdistus ei sitten lievitä) niin silti ahdistaa. Mää niin haluaisin unohtaa tän kaiken ja aloittaa uuden vuoden 2014 vähän niinku puhtaalta pöydältä, ilman mitään hoitoja tai mitään tähän liittyvää. Unohtaisin vaan että oon koskaan ees mitenkään oireillut. En jaksa enää miettiä mitään parantumista vielä ens vuodelle. Tekis mieli vaan lopettaa hoidot ja alkaa elämään normaalisti unohtaa että on ikinä ees ollut mitään ongelmaa syömisen kanssa. Määhän muutenki nykyään syön, joten turha ees sanoa että ois vielä joku ongelma. Ehkä mää paranin nopeampaa. Vois vaan unohtaa tapahtuneet ja jatkaa elämää. Tää oli vaan ohimenevä vaihe elämässä. Kaikille tulee vähän vaikeuksia jossain vaiheessa elämää ja tää nyt oli yks sellanen, mutta sille ei tarvi haaskata ajatuksia tai energiaa sen enempää.
Älä nyt loukkaannu, kun sanon, että olisikohan tilanne nyt enemmänkin se, että sairaus kuiskuttelee korvaan "lopeta hoidot, voisit sairastaa ihan rauhassa"? Itse olen nimittäin ollut saman ajatuksen pauloissa monta kertaa. Aina kun alkaa mennä hyvin, päähäni nousee ajatus, että olen jo ihan terve, eikä tästä tarvitse parantua (eli nostaa painoa) enää yhtään enempää, joten heippa hoitotaho.
VastaaPoistaHuomaatko kuitenkin itsekin, kuinka tekstistäsi paistaa ahdistus? Niin kauan, kun syömiseen liitty tippaakaan ahdistusta, et ole selvillä vesillä. Sullakin on sh kytenyt niin pitkään, että ei niistä ajatuksista ihan sormia napsauttamalla pääse eroon. Nyt tsemppiä, älä lähde höntyilemään yksin <3
Tuo voi olla hyvinkin totta. Eilen illalla kun väsyneenä ja ahdistuneena koitin saada jotain kuulumisia ulos, niin nämä ajatukset oli nyt ainoot mitä oli mielessä. Mä myönnän, että toivoinki jonkun järjen sanoja ja apua, ku tuntu että ite ei tiiä oikeesti enään mikä on normaalia ja mikä ei, mikä tervettä ja mikä ei... Nyt kun ite lukee tekstiä uudelleen ni huomaa ahdistuksen itekin. Jep, jotenkin kun hoitokäynnit "pitää kiinni" siinä sh-ajattelussa (ku haluais vaan sulkee ne pois mielestä), mutta kun tarkemmin miettii niin mun ajatukset ilman niitäki ois 80 % niissä... Ja järjellä aateltuna en omasta mielestäkää pärjäis täysin yksin. Mun pitää vaan ymmärtää että asiat on käsiteltävä ja hoidettava, jotta pääsee eteenpäin, ja että se ei välttämättä tapahdu ihan muutamassa kuukaudessa ja menee väkistenkin ens vuoden puolelle...
PoistaPitää tosiaan ehkä vielä tiukemmin jatkaa sitä hoitoa... Kiitos kommentista, tästä oli apua. Tsempit sullekin sinne ♥
Tuttuja ajatuksia. Sitä toivoisi että voisi olla joko täysin terve tai sitten laihduttaa kunnolla. Valitettavasti maailma ei ole niin mustavalkoinen. Vaikka terveyden ja sairauden välillä keikkuminen on ärsyttävää, niin paraneminen ei ole mikään pikajuoksu. Toki itse voi vaikuttaa paljon sillä jarrutteleeko paranemista tahallaan. Mutta sairaat ajatukset ja ahdistus roikkuu mukana sitkeästi, tärkeintä on vaan taistella niitä vastaan. Ei sun tarvitse ajatella oletko sairas vai terve, tärkeintä on vain keskittyä tekemään parhaansa tällä hetkellä ja pistää oma hyvinvointi etusijalle :)
VastaaPoistaTotta puhut. Mä vaan oon niin pirun kärsimätön ja en ehkä halua myöntää tilannetta itelle, tai aattelen et se on paljon parempi mitä todellisuudessa, vaikka vaan haluaisin sen olevan niin. Todellakin aijon taistella vastaan, vieläkö hahmottais paremmin mikä on sairasta.. ku joissain tilanteissa sitä ei aina älyä.
PoistaHyvä pointti muuten, sen miettimisellä ei saavuta mitään ja mun tavoitteena on se onnellisuus ja aidosti oikeesti hyvä olo :) Kiitos!
Itse kannustaisin sua jatkamaan hoitojasi ihan kunnolla loppuun asti. On luultavasti sulle ja sun terveydelle vielä eduksi, että et hoppuile hoitojen lopettamisen kanssa.
VastaaPoistaJokaisella on oma polkunsa kuljettavanaan. Jokaisen sairastaminen ja paraneminen ovat yksilöllisiä. Sairaat ajatukset voivat seurata sua vielä kauankin, sitä ei tiedä milloin ne väistyy. Jollain paranemisen ''tyhjä-vaihe'' kestää kuukausia tai jopa vuosia, on tuntee olevansa jo ''parantunut'', mutta on vielä syömishäiriön tuomaa jännitettä arjessa.¨¨
Tulipa sekavaa tekstiä! Voimia! <3
Kyllä mää aijon jatkaa nyt kun eiliseltä ilta-ahdistukselta selvisin ja ajatuksetki on selkeemmät. Tosiaanki on hyväksi ja vaikka kuinka ite olisin valmis lopettamaan niin se ois varmasti tuhoisaa pidemmälle katsottuna.
PoistaPuhut aivan totta, että kirpasee oikeen kuulla totuus mitä haluais vaan vältellä. Kiitos avusta ja sulle samoin! ♥