Ette uskokaan, mitä kaikkea oon syönyt kuluneina päivinä… enkä edes kehtaa kertoa. Kaikkea pelottavaa. Ahdistus niistä on seurannut tähän päivään asti ja oon koittanut vaan ajatella, että pakko haastavat ruuat ja muut on jossain vaiheessa kumminkin kohdattava.
Kroppa-ahdistus on ollut myös kova viimepäivinä. Heti kun paino nousee (vaikkei se kovin radikaalisti nousisikaan), niin syöminen tuntuu hankalammalta. Pää huutaa, ettei ole enää oikeutta syödä, varsinkaan niin paljon. Oon silti syönyt samoja määriä, jos en välillä enemmänkin. Peilissä ei näy enää tutuksi tulleet käsivarret ja jalat, vaan ne näyttää niin turvonneilta ja isoilta. Koitan kääntää ajatukset johonki muuhun, mutta väkisten puristelen käsivarsia ja heiluttelen kasvaneita reisiä – niinku kesällä ennen laihduttamista.
Pään huudot on vaan voimistuneet kun paino on noussut. Mieliala on laskenut sen myötä ja ainakin kerran päivässä on ollut sellanen tunne, että en jaksa enää, ois sama kuolla pois. Toivon hartaasti, että pää hiljenee kun se paino nousee sinne luontaiseen, koska muutenhan tää ois ihan turhaa. Viime kerralla paino nous hirveen nopeeta ja muutin syömiset melkeen kertaheitolla uusiksi ja sitten sain tarpeekseni ja rupesin laihduttamaan. Tuota virhettä en halua enää tapahtuvan, jottei kolmatta kertaa täydy käydä tätä samaa läpi. Mutta se edellyttää sen, että hyväksyn tän laihaläski-nahkat-roikkuujokapuolelta- kropan. Se on hirveetä lappaa suuhun ruokaa väkisten kun tuntee olevansa niin arvoton läski. Päässä soi sama virsi: Tapa ittes v**** läski. Silti jatkan, silti syön, jotta joku päivä päässä olis omat, terveet ajatukset.
 |
| kuva |
10.12.13
Tänään jo parempi mieli vaikka epämääräinen ahdistus painaa kokoajan. Kävin ravintoterpalla hakemassa varmistuksen sille, etten ole lihava. Se kehui mua mun syömisen säännöllisyydestä ja siitä, miten oon edistynyt. Sen mielestä ois hyvä käydä juttelemassa vielä 1-2 krt viikossa kun kerroin, että käyn enää vain 2krt kuussa. Älysin, että se ois munki mielestä hyvä, koska kun paino nousee ja syömiset sujuu hyvin niin mieliala taas laskee ja ahdistus kasvaa niinkuin näkyy. Olen kuulemma käännöskohdassa kaiken suhteen: luisuako syömishäiriön käskyihin vai jatkaako terveeseen elämään. Tottakai jatkan terveeseen! Tämä ahdistus on pientä verrattuna mahollisesti vuosien noidankehään. Sain ateriasuunnitelman joka vaikutti ihan hyvältä. Kuulema jos keväällä aijoin liikuntaharrastuksen aloittaa niin syömistä tulee vielä lisätä. Kerroin myös pelosta, että kun alan liikkumaan, niin se menee yli ja se on pakonomaista, joten mun on aloitettava rauhallisesti. Haluan nauttia liikkumisesta tulevaisuudessa niinku aina ennenkin ennen tätä kaikkea. Mutta mun on pakko olla kärsivällinen, koska haluan viedä paranemisen nyt lopullisesti ja hyvin loppuun asti.En vaan jaksa odottaa elämää ilman kaikkea tätä! Mää haluan joku päivä allekirjoittaa nää sanat:
 |
| kuva |
Voimia!
VastaaPoistaKyllä se ahdistus alkaa pikku hiljaa helpottamaan, kunhan nyt jaksat taistella. Itselläkin tuntuu, että painon noustessa mieli alkaa mennä hurjaa kyytiä mustemmaksi. Mutta uskon, että se mielikin kyllä paranee, kunhan keho parantuu ensin. :)
Samoin Mari sulle!
PoistaPakko se on kestää, ei tästä muuten pääse. Se on ihan asiaan kuuluvaa että niin käy. Hyvä että uskot, se on tärkeintä. :) Onneks mä uskon itekin, vaikka välillä tuntuu tosi toivottamalta, ja ettei tästä koskaan pääse.
kiitos tästä blogista :)
VastaaPoistaKiitos kommentista! :) Ja löysin itellekin uutta luettavaa sun blogista, hyvin omakohtaista kokemusta sun blogin pääaiheesta on, valitettavasti.
PoistaOivoi kuinka yksi yhteen käyvätkään taas ajatuksemme. Nyt vain sullekin hirveästi tsemppiä ja uskoa siihen, että ollaan menossa kohti parempaa elämää. <3
VastaaPoistaJa hei kuulostaa tosi hyvältä toi hoitokäyntien tihentäminen, hyvä että itsekin tajusit sen olevan tarpeen tässä vaiheessa :)
Jep, monesti huomaan sun blogissa saman! Todellakin kohti parempaa! :)
PoistaEn vielä siis tosta käyntien tihennyksestä oo hoitajan kanssa jutellut, mut pitää yrittää muistaa ens kerralla mainita :)
Olet edistynyt ihailtavan hienosti. Aina ei ole helppoa. Tärkeintä on kuitenkin se, ettet ikinä lakkaa yrittämästä. Puhuit viisaasti siitä, kuinka ahdistuksen kestettyään saa päähän ne omat, terveet ajatukset takaisin. Jonain päivänä haluan pystyä samaan, kuin sinä nyt. Minäkin kiitän blogistasi. Kiitos.
VastaaPoistaM
En lakkaa yrittämästä kun haluan vihdoin saada elämäni kuntoon. Joo, toivon tosiaan että terveet ajatukset palaa ja pystyn käsittelemään ahdistusta muuten kuin pakenemalla sitä syömisen kontrollointiin tai muuhun tuhoiseen keinoon.
PoistaOle hyvä, ja tsemppiä sinne suuntaan!
Jatka vain samaan malliin ja kun sairaus puskee ahdistusta ja vääriä ajatuksia, jatka puskemista eteenpäin kahta kovemmin! Sairaudesta irtautuminen on aluksi (ja vielä pitkäänkin) siirtymistä kohti ahdistusta, vaikeaa oloa ja irtautumista siitä, mistä itselle on tullut ainoa ja oikea tapaa elää ja olla! Jokaisella on tietenkin täysin oma polkunsa eikä vertailu ole hyvä, mutta tässä asiassa varmasti moni (myös tämä täällä) tunnistaa ajatuksesi ja tunteesi :) Siksi niin sinun kuin monien tätä blogia lukevien täytyy uskaltaa jatkaa ja mennä eteenpäin! Aina, kun paino nousee ja ahdistus kasvaa ja ääni päässä käskee lopettaa syömisen. toimi nimenomaan, kuten olet tehnyt: jatka samaan malliin ja syö entistä rohkeammin! :)
VastaaPoistaJatkan, vielä motivoituneempana tällasten tsemppausten ansiosta!
PoistaNyt tää ahdistus on ollut kovempaa, tietty heti kun on toteuttanut jotain vaikeempia haasteita tai on syönyt vähänkään rennommin. Ehkä vaan tuli yllätyksenä, kuin kovaksi se ahdistus kasvaa... Mutta niinku tossa kirjotinkin, niin se on vapauden arvoista vaikka päivät menis itkien. Uskon itekin, että moni pystyy samaistumaan näihin ajatuksiin ja tunteisiin, koska samoja pelkoja syömishäiriö syöttää sitä läpikäyville, vaikka tietty kaikki tuntee ja kokee omalla tavalla. Joillekin jotkut vaiheet on paljon helpompia ja jotkut taas vaikeempia. Mutta se antaa uskoa itelle kun tietää että muutkin on selvinneet ja niin moni käy samoja asioita läpi!
Tuo on kyllä niin hyvin tiivistetty tuo loppu ja ajattelen ite samalla tavalla: nimenomaan toimii vaan päinvastaisesti mitä sh käskee niin joku päivä varmasti helpottaa.
Kiitos paljon kommentista, helpotti oloa :)
Hieno juttu :) Tapaamiset ravitsemusterapeutin kanssa ovat kyllä hyvä juttu, varsinkin jos hän on yhtään enemmän perehtynyt syömishäiriöön. Tästäkin blogista saan myös minä paljon kannustusta (sillä olen monella tavalla melko samassa tilanteessa kuin sinä, vaikka kuten sanoin jokaisella on oma tiensä eikä voi koskaan täysin verrata), joten sitäkin suuremmalla syyllä: toivottavasti jatkat yhtä rehellisesti kirjoittamista sekä vaikeista että posittiivisista asoista :) Olisi joskus ihan mielenkiintoista lukea myös ihan konkreettisesti niistä asoista, mitkä sinulle voivat olla vielä "vaikeita"/haastavia, kuinka olet lähtenyt niitä kohtamaan ja kuinka nykyisin suhtaudut näihin asioihin. Se voisi jäsentää itsellesikin sitä hurjaa työtä, jota olet jo nyt tehnyt ja muistuttaa jatkamisesta, kun vaikea hetki tulee :)
PoistaNo se mun ei kait ollut perehtynyt, mutta oli sillä ihan fiksuja juttuja silti. Mutta koska täällä tää julkisen puolen hoito on perseestä suoraan sanottuna, niin toi tais jäädä vikaksi tapaamiseksi sen kanssa. Noh, ei voi mitään.
PoistaYleensä kirjoitan vaan mitä mielen päällä on ja jos siitä on jollekin apua, niin hyvä! :D Joo, oon miettinyt sellasta "edistys" postausta mutta sitte siinäkin tulee aina sellanen häpeä, että jakaa vielä julkisesti kuin possu on ollut - vaikka se on vaan hyvä juttu, järjellä sen tiedän :) Mutta tosiaan siitä vois olla hyötyä! :)
Olet fiksu tyttö ja kuten sanoit, tiedät järjellä, ettei tuossa häpeän tunteessa ole järkeä ollenkaan. Moni saa nimenomaan rehellisistä postauksista paljon eikä häpeän vuoksi oman edistymisen näyttäminen ole kenenkään hyödyksi. Mutta ei painetta sen suhteen, tee kuten itselleni parhaalta tuntuu :)
PoistaNiin ei siinä ole :-/ Ja totta että rehellisyydestä saa eniten tsemppiä, oon huomannut sen itekin muiden blogeja lukiessa! Haluan itekin olla yhtä rohkee ja aatella edistymiset nimenomaa etenemisenä enkä hävetä niitä :)
Poista