maanantai 11. marraskuuta 2013

Viikonloppureissu

Viikonloppureissu meni kavereiden kanssa mukavasti, lukuunottamatta perjantai-iltaa, jolloin en päässyt muiden mukana baariin koska olin "liian humalassa". En kyllä omasta enkä muiden mielestä. Joku väärinkäsitys tuli narikassa ja jouduin ulos. Mulla oli jäänyt puhelin matkasta ja kaverit päättivät jäädä pitämään hauskaa baariin ja itse kiertelin tuntemattomassa kaunpungissa muutaman tunnin ulkona. Jossain vaiheessa iski pienoinen paniikki kun en löytänyt ketään enkä saanut kiinni ketään kun soittelin tuntemattomien puhelimesta. Muutaman tunnin päästä näin yhden kavereista baarin pihassa, ja oi että mikä helpotus se oli: en joutunut yöpymään ulkona. Jäi vähän vaivaamaan tuo, että kaverit jatkoivat iltaa tietäen että seikkailen humalapäissään kaupungissa, missä en ikinä ollut käynyt, mutta kyllä ne vaikutti hieman pahoillaan olevan seuraavana aamuna. Eivät kuulema voineet lähtä baarista kun olivat jo maksaneet sisäänpääsyn... 

No seuraava ilta meni paremmin ja pääsin itsekin baariin. Itellä ei olisi tehnyt mieli juoda taas toista päivää putkeen mutta en viittinyt jäädä kyhnöttämään yksin kaverille. Käytiin lauantaina ravintolassa ja sunnuntai meni vain lepäillen ja matkaamalla takas kotiin.







Aurajuustobroileria


Suklaajätskiä ja mustikkavadelmakastiketta





3 kommenttia

  1. Kuulostais olleen mukava reissu. :) Hurjan nättinä olet ainakin ollut liikenteessä.

    Mulla olisi yksi kysymys liittyen psykiatrin tapaamiseen. En tiedä, käytkö juttelemassa kenellekään/oletko käynyt, mutta jos olet, voisitko hieman valottaa ensimmäistä käyntiä psykiatrilla? Oletan, että hän on tietoinen minun olevan siellä syömisongemien takia? En ole järin hyvä avautumaan, ja ahdistaa ihan suunnattomasti ajatuskin siitä, että joutuisin itse kertomaan tuloni syyn, itse kun en koko aikaa edes haunnut... Tämä oli varmaan maailman sekaisimmin muotoiltu kysymys, mutta hienoa jos jotain osaisi kertoa. :)

    Paljon tsemppiä jakoon! ♥

    M
    salaisiasanoja.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Whaaat, onneksi ei käynyt mitään kun hortoilit yksinäsi :o

    Tää on nyt toooosi randomkommentti, mutta tuli tosta sun jäätelöannoksesta sellainen fiilis, että vitsi olis hauskaa mennä jonkun toisen syömishäiriöstä toipuvan kanssa vetämään vaikka aivan jäätävät jätskiannokset tai kunnon pizzat tms :D Siinä sitten yhdessä kärvistelis ja naurais ahdistuskyynelten lomassa tilanteen tragikoomisuutta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, onni onnettomuudessa!

      Hahah sanoppa muuta! Ainakin uskaltais syödä kun tietäis että joku tuskailee/nauttii vieressä! :-D

      Poista