Puolet sadasta kilosta

Oon saavuttanut jotain suurta, tai no, sairaudelle niin suurta. Muistan ku ihan vasta hoitaja kysyi painosta puhuessamme, että mitä tapahtuu sitten kun paino nousee viiteenkymmeneen. Vastasin etten todellakaan tiedä. Mietin tuolloin mielessä sitä aikaa kun paino oli viidessäkympissä; olin vasta muuttanut uuteen asuntoon ja käveleskelin kaupasta kotiin. Ahdisti hirveenä oma koko ja sillon vielä laihdutin. Katoin ympärillä olevia kerrostaloja ja mietin mikä olisi niistä tarpeeksi korkea, jottei joistain niistä hypätessä katkeisi vaan jalat.

kuva

Kerroin vasta kuinka tuntuu, että tilanne junnaa paikallaan. Ehkä siihen sitten tarvittiin painonnousu joka saa tilanteen etenemään, koska siltä ainaki musta tuntuu. Ajatukset on selkeempiä ja mieli positiivisempi. Musta tuntuu että oon valmis ns. uuteen askeleeseen ja tosissaan terve minä alan saada enemmän otetta. Vielä vasta tunsin itteni epäonnistuneeksi jos söin ja kuvittelin että hoitotyypitkin on salaa mua vastaan. Aika hullua? Nyt mietin, miten oon voinut ajatella noin. Nehän on mun puolella ja haluaa että tuun terveeksi ja paino nousee siihen sopivaan määrään. Tietty mua pelottaa, ettei mua enää oteta niin tosissaan ja, että hoitotyypit ajattelee, että kun paino nousee niin on terve. Valitettavasti liian moni ajattelee niin, vieläpä ”ammatti-ihmiset”.

kuva

Mun mielestä tää on selkeesti askel kohti terveyttä. Mulla on niin kova elämännälkä. Mä varmaan alitajuisesti koitin pitää painon alle viidenkympin, koska tässä kymmenessä oon jo lähellä mulle sopivaa ”luontaista” painoa ja normaalia painoa. Wow. Mutta osaan aatella nyt kehon puolesta tai silleen, että mun keho kiittää. :D Ihan tosi. Monesti jos sängyssä kylkeä vaihtaessa on paikat muljahdelleet tai käynyt kipeetä johonkin niin oon sillon eniten halunnut aina saada lisää painoa ettei keho kärsis. Sitten mulla jotenkin kummittelee mielessä kuvitelma minusta vanhana, etten halua olla sellanen kyttyräselkäinen osteoporoosi- potilas  viiskymppisenä. Toivon myös, etten oo kerennyt tehä mitään pysyviä tuhoja. Nää on motivoineet painonnostossa vaikka se  nousiki ns. ”yllättäen” eikä täysin omasta tahdosta.

kuva

Odotan sitä kun paino on saatu siihen sopivaan, että saan syödä vapaasti ja ilman ajatuksia ”voi ei nyt lihon”, koska jos hyvin käy, niin se pysyy siinä samassa luontaisessa painossa. Mä oon myös miettinyt, että entä jos mulla nyt nousee paino ”virallisesti” normaaliin tänlasku-nousu-lasku-nousu rumban takia; toisaalta se kammottais, toisaalta taas olis vitsin siistiä olla normaalipainoinen! 

Mut tiiättekö mikä mulla pelottaa eniten, se, että mulla ei ahdista edes paljoa tää 50 kg:n rajan ylitys! Se kertoo että oon toipumassa! Jännittävää,  mutta hiton siistiä!