tiistai 29. lokakuuta 2013

Vastauksia

Minä

Olisi mukava saada näin uutena lukijana lukea jonkinlainen "kokoava" kirjoitus ihan vain sinusta ja historiasta: missä päin asut ja elät, mitä teet sekä myös sairauden suhteen.


Tollasen kokoavan kirjoituksen voisin tehdä erillisenä postauksena, siihen vaan saattaa mennä aikaa kun juttua riittää. Oon kirjoittanut masennukseen sairastumisesta tekstit, mutta ne on nyt luonnoksena, kun haluan poistaa niistä liian henkilökohtasia asioita. Luonnoksissa on myös sairaskertomus syömishäiriöstä mutta sekin on vielä kesken.

Mutta sen voin tähän vastata, että asun Pohjois-Pohjanmaalla, eli täällä aika keskellä Suomea ja olen opiskelija, tällä hetkellä tosin sairaslomalla. 


Kuvaile luonnettasi?
Apua, tunnenko mää ees enää itteäni. Oon ainakin sosiaalinen (tosin se nyt on jäänyt viimeaikoina varjoon), huumorintajuinen, itsepäinen, empaattinen, pikkutarkka, hassu...

Milloin muutit pois kotoa? 
Kotoa "jouduin" lähtemään 2009 vuonna erinäisten syiden takia, tämän jälkeen olen ollut lastenkodissa pariin otteeseen, osastolla ja viimeisimpänä perhekodissa josta muutin omilleni 17-vuotiaana. 

Asutko nyt siis jossain solussa vai yksin?
Asun yksin yksiössä (vaikka tää on ihan kaksion kokoinen!). Soluasunto ei olisi mua varten, haluun omaa tilaa ja rauhaa, "ihan oman" asunnon.

Mitä harrastat? (tai olet harrastanut)
Tällä hetkellä en harrasta mitään mutta odotan kovasti että pääsen aloittamaan uuden harrastuksen! Oon harrastanut tanssia ja telinevoimistelua ja ollut aina liikunnallinen ja liikunnasta pitävä. Tykkään käydä myös erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla ja muutenkin kuntoilla, mutta nyt jumppaaminen on ollut tauolla oman voinnin takia (vaikkei mulla ei oo mitään liikuntakieltoa tms). 

Minkä uuden harrastuksen aloittaisit?
Uusi harrastus on luultavasti liikunnallista esim. tanssi ♥ tai ryhmäliikuntatunnit. Haluan hyvän peruskuntoni takas ja toiveena ois ainakin pienet lihakset. Näiden lisäksi haaveissa ois esim. teatteriharrastus tai laulutunnit.

Millaista musaa kuuntelet?
Ihan kaikenlaista. Tykästyn yleensä kaikenlaisiin biiseihin oli se sitten pop musiikkia tai iskelmää... Useimmiten kuuntelen kuitenki tanssimusiikkia ja menevää musiikkia, joskus taas rauhallisempaa, riippuen ihan omasta fiiliksestä. Jos tykästyn johonki kappaleeseen, niin en mieti mitä genreä se on, tai kuka sen esittää, jos tykkään ni tykkään.

Mitä koulua käyt? (amis/amk/mikä, en oo ottanut ihan selvää:D)
Käyn amista, opiskelen sosiaali ja terveysalaa eli lähihoitajaksi. Oon tällä hetkellä keskeyttänyt vähäksi aikaa opinnot ja oon saikulla.

Mikä on sun haaveammatti?
Ihmisläheinen ja sellanen missä saa käyttää luovuuttaan. Ei toimistossa istumistyö - never, haluan olla liikkeellä, ja niin että joka työpäivä ois erilainen eikä sama työkuvio toistu päivästä toiseen. Haluaisin myös matkustaa ja olla ehkä joskus yrittäjä :D

Tulevaisuuden haaveet? /Mitä toivot tulevaisuudelta (jos parantumista ei lasketa)
No siis ihan ensimmäiseksi toivon onnellisuutta, joka mun mielestä on saavutus jonka eteen pitää tehdä töitä, eikä sellanen joka vaan on suotu jollekin. Toivon että oon terve ja mun perhe on terve ja onnellinen myös. Mä oon onnellinen jos itteni lisäks mun läheiset voi hyvin ja ne on onnellisia siitä että mää voin hyvin. No tän lisäksi toivon, että oon valmistunut ammattiin ja oon töissä mistä nautin ja missä pääsen toteuttaan itteä. Haluan myös saavuttaa tavoitteita ja "edistyy" urallani - mikä se nyt tulee olemaankaan. Haluan harrastaa ja tehdä asioita mistä nautin, eli esim. tanssia ja jotain musiikkiin liittyvää. Haluan matkustella ja nähdä maailmaa, saada lapsia, käyttää omia kokemuksia hyödyksi jotenkin auttamalla muita... kyllä näitä riittää ku alkaa miettimään. Haluan että mulla on sellaisia läheisiä hyviä ystäviä, jotka oikeesti tuntee mut ja voin olla täysin oma itseni ja jotka ymmärtää asioiden päälle. Ei siis sellaisia joille en voi kertoa vapaasti asioista.

Mitä pelkäät?
Hmm.. en ala luettelemaan mitään "pieniä" juttuja, esim. ampiaisia, hämähäkkejä yms. En osaa oikeen sanoa... mutta sitä ehkä, että tuhoisin mun elämän jo hirveen nuorena eikä musta tulis mikään isona, oisin aina masentunut ja syrjäytynyt enkä sais otetta elämästä :D Mutta toisaalta tiedän ja uskon että asiat tulee menemään hyvin (en tiiä mistä toi ajatus tulee, mut hyvä se kait on) kun tekee vaan töitä sen eteen eikä stressaa liikaa tulevaa. Suurin ja aiheellisin pelko liittyy yhteen hyvin läheiseen ihmiseen kenestä saa olla varpaillaan kokoajan, mutta se on sellainen asia mistä en nettiin kirjoita.

Mitä kieliä puhut?
Puhun ihan vain suomea, englantia ja pikkasen ruotsia. Enkun kielestä tykkään ja sitä on mun mielestä mukava puhua ja kuunnella.

Mihin aikaan yleensä heräät aamuisin?
No nyt koulun keskeytyksen eli kotona olon aikaan oon herännyt joskus myöhimmillään kymmenen maissa. Jos on menoja aamusta niin pari tuntia aikasemmin. Kaipaan hitosti sitä normaalia arkirytmiä.

Ootko ollut pro-ana-foorumeilla? :) 
Laihdutusvaiheissa on tullut vierailtua näissä mutta aina melko lyhyen aikaa, ja jos on tehnyt jonkun tunnuksen niin se on unohtunut suunnilleen samana päivänä. Mun mielestä syömishäiriöfoorumeilla (jossa ei kannusteta laihduttamaan yms.) ja pro-ana foorumeilla on kuiteski eroa. En oo ikinä näillä sivuilla käynyt kuitenkaan sillä ajatuksella, että olen pro- ana ja ihailen anoreksiaa yms, koska mun mielestä se on ihan yhtä sairasta mitä ite syömishäiriön sairastaminen. Mun mielestä ei oo oikeestaan mitään "pro anaa" vaan on vaan syömishäiriöisiä, jotka ei jossain vaiheessa vaan näe/koe olevansa sairaita jolloin yleensä just eksyy noille sivuille.

Lempiruoka?
Tortillat, kanasalaatti, äitin kotiruuat (esim. mannapuuro, vispipuuro, makaronilaatikko ahh kaikki), äitin miehen makkarakeitto (jep, se on vitsin hyvää ja ihanan mausteista) ja näitä kyllä riittää.

Inhokkiruoka?
Sieniruuat, katkaravut, nuudelit (vaikka söin niitä tänään ku ei ollut muuta :D)

Lempijuoma?
Coca-Cola se aito ja sokerillinen vaikka en sitä nykyisin juo. Pepsi max joka on mun mielestä parempaa mitä "aito" pepsi. Vesi ja maito, vaikka maito onkin pannassa mutta kyllä laitan sitä kahviin. Tuoremehut... vaikka niitäkään en oo juonut aikoihin. Mutta kaikkea näitä lempparijuomia tulen juomaan vielä ja ostamaan itelle.

Lempiherkku? 
Oi, suklaa ja Candykingin irtokarkit. Oon aina ollut hirvee suklaahirmu ja yleensä makean ystävä, esim. pari-kolme vuotta sitten yhdessä vaiheessa ostin joka päivä suklaalevyn itelle. Myös kaikki ihanat leivokset, esim. porkkanakakku ja mokkapalat ja kaikki, omnom tekis mieli.

Lempiväri? 
Oon tylsä mut ihan puhtaan valkoinen ja musta. Maanläheiset värit ja jotkut neonvärit.

Paras lukemasi kirja?
Anna-Leena Härkösen Loppuunkäsitelty, vaikkakin surullinen ja ahdistava mut tuun muistaan sen varmaan aina, vaikka lukemisesta onkin jo yli kaks vuotta. Mut ton lisäksi Raja ja Vogue beauty - kauneuden käsikirja.

Missä olet hyvä? 
Ehkä ihmisten kans olemisessa/ vuorovaikutuksessa, enkun kielessä, tanssissa (hih, itsekehuuu) ja ihmisten saamisessa nauramaan (vaikken sitä yleensä tarkoituksella yritä!:D) 


Mitä haluaisit osata? 
Haluaisin olla viisas ja nero ja että mulla ois hyvä ongelmanratkaisukyky. Haluaisin osata laittaa hyvin ruokaa ja leipoa täydellisiä leivoksia (tällä hetkellä ne on sitä vain maulta ;))

Jokin hyvä lapsuusmuisto?  
Voi kyllä näitä riittää mutta se, kun leikittiin yhdessä koko meidän pihan lapset pollaa ja rollaa iltaan asti ja juostiin ympäri puistoa ja pihaa. Oltiin koko naapuruston lapset niin hyvää pataa ja vieläkin tulee muistot mieleen ja hymy naamalle kun joku niistä lapsuustutuista kävelee vastaan tämän ikäisenä.


Mistä pidät ulkonäössäsi?
Ehkä hiukset vaikka mun panostus niiden hoitoon ja laittamiseen on aika laiskaa, mutta ehkä just siks ne on pysynyt pitkinä ja melko paksuina. Tykkään mun pituudesta vaikka oisin voinut kasvaa vielä sentin pitemmäksi, ja öö no hampaat iha ok, pysyneet ihan kunnossa vaikka kellastuneet jatkuvan kahvin juonnin takia.

Ootko matkustellut paljon?
En ole, sillä aina reissut on pysynyt vaan suunnitelmissa. Onneks tälle asialle voi tehdä jotain ja muttaa suunnitelmat teoiksi.

Jos oot niin missä oot käynyt?

Oon käynyt vain Suomen naapurimaissa, eli paljon on vielä nähtävää!

Oletko matkustellut paljon ja onko jotain reissuja tiedossa?
Yllä vastasin. Alustavia reissusuunnitelmia on ollut ihmisen jos toisen kanssa, mutta toteutus jäänyt vähän laahaamaan. Pitää nyt oikeesti alkaa suunnittelemaan reissua!

kuva
 Ihmissuhteet ja läheiset

Minkä ikäisiä sun sisarukset on?

17-35v. Ite oon toiseksi nuorin.

Onko sulla paljon kavereita?

No on mun mielestä tarpeeks kun nytkin vaatii voimia ylläpitää ystävyyssuhteita. On siis ihan ala-asteelta asti tunnettuja kavereita sitten näitä joihin pari vuotta sitten tutustuin ja koulun kautta ne ystävät joiden kanssa oikeestaan vietän eniten aikaa, tällanen porukka. Oon ollut aina sellanen kavereilla luuhaaja, mutta nyt näiden erakoivien sairauksien takia kavereiden näkeminen on jäänyt vähemmälle. Onneksi asialle voi aina tehdä jotain ja onneksi en ole menettänyt vielä ketään pysyvästi.

Kuinka usein näet heitä?

Viime kuukausina oon nähnyt melko harvoin, viimeks mun synttärijuhlilla. Sen jälkeen oon viettänyt laatuaikaa syömishäiriön kanssa joita ei ole kaverit saaneet tulla häiritsemään. Mutta asiaan tulee nyt muutos ja onneksi ollaan sovittukin kavereiden kanssa tapaamisia ja pieni reissukin. 

Oletko seurustellut? Monesti?

En ole ikinä seurustellut ja jännä kun mulla ei erityisemmin siihen ikinä ole ollut sellaista hinkua, että "pakko seurustella kun muutkin seurustelee, pakko kait mulla nyt joku olla". Mutta oon tosi vaativa ja tarkka ihminen siinä ketä päästän lähelleni ja mulla on vähän niinku sellanen suojamuuri jonka läpäisee vaan harvat ja valitut :D Oon myös sitä mieltä, että pitää olla sinut ittensä kanssa ja rakastaa itseään ennenku voi toista ihmistä. Tietenkin ois tosi ihana löytää itselleen joku ja täytyy pitääkin silmät avoinna! Ehdokkaita kyllä löytyy mutta ehkä mä oon liian vaativa, sitä oon saanut ainakin kuulla.

Lukeeko joku sun kaveri tai muu läheinen sun blogia? Jos lukee, ovatko he kommentoineet sulle mitään näistä asioista? 

Ei tietääkseni lue. Toisaalta ei mua kiinnostaisi vaikka lukis sillä aivan tosi asioita nää täällä olevat jutut on ja kuvaa mun tän hetkistä elämää, ehkä se ois niillekin ihan hyvä olla kärryillä missä mennään.


Sairaus

Milloin sairastuit?    
Noin vuosi sitten tai silloin rupesin ekaa kertaa laihduttamaan. Syömishäiriöoireilua tosin on ollut noin 14-vuotiaasta lähtien enemmän tai vähemmän, tuolloin en kuitenkaan esim. laskenut kaloreita tai laihduttanut tarkoituksellisesti. Tästä enemmän sairaskertomuksessa joka tosin on vielä keskeneräinen. Masennukseen sairastuin 14-vuotiaana.

Millaisista hoitoa saat tällä hetkellä/olet saanut? 
Juttelukäynnit/keskusteluapu joka muuttuu jossain vaiheessa psykoterapiaksi. Punnitukset ja ym. fyysisen tilan seuranta, ravitsemusterapia tulossa... 

Mitä kaipaat eniten terveestä elämästä?
Kaikkea. Oon tehnyt siitä erilaisia listoja vihkoihin. Mutta eniten sitä perus hyvinvointia ja tyytyväisyyttä elämään, onnellisuutta, arjen sujuvuutta ja sosiaalisuutta. Vapaata syömistä ja ruuasta nauttimista, herkuttelua ilman syyllisyyttä, ihmisten näkemistä ilman ruokapelkoja, hauskanpitoa... näitä riittää! Voin tehdä tästäkin erillisen postauksen ;)

Jos menisit ravintolaan ja jättäisit ruoka-ahdistukset täysin raflan ulkopuolelle, mitä tilaisit?
Ahh, oon pitkään jo haaveillut ravintolareissusta. Tilaisin varmaan jotain ihanaa pihviä tai sitten söisin vaan jonkun lämpimän täyteläisen lounaan mitä aina kaupungilla ohikulkiessa ravintoloiden ikkunoista ihailen. Myös ihan joku ravintolan hampurilaisateria (en meinaa hese-mäkkäri) ja joku ihana jälkkäri kelpaisi.

Oletko saanut lähipiiristä huolestuneita kommentteja laihuudestasi ja niukasta syömisestä? (tästä olet jotain kirjoitellut, mutta kysynpä kuitenkin :)) 
No esim. eilen äitiltä; "Eeva kun halasin sua niin tunnuit niin pieneltä. Mä oon jo huolissaan, sää alat olla liian laiha vaikka olin määki sun ikäisenä tuollainen." Silti se jauhaa joka kerta kun nähdään sen "läskeistä" ja "ylipainosta". Sitten ärsyttävää jos se kyselee mitä mä oon syönyt vaikka se ite syö ihan hirveen vähän. Rasittava, viimeinen ihminen kommentoimaan tollaista. Muut on pitäneet suunsa kiinni, varmaan kun ei näe mitään eroa vaikean/merkittävän alipainon ja lievän alipainon välillä. Joko ne tietoisesti on pitäneet suut kiinni tai ne näkee mut ihan normaalina niinku mä itekin.  Sama kavereilla, ei ne oo nähnyt ikinä mussa mitään kummaa joka vahvistaa sitä ajatusta että oon ihan normaalikokoinen.

Mutta kiitos kysymyksistä, vastasin nyt enempää miettimättä hieman väsyneenä mitä ensimmäisenä tuli  mieleen, sensuroimatta ja suoraan.

7 kommenttia

  1. Hyviä vastauksia :) Pakko kommentoida tuohon vikaan vastaukseen:
    "Muut on pitäneet suunsa kiinni, varmaan kun ei näe mitään eroa vaikean/merkittävän alipainon ja lievän alipainon välillä. Joko ne tietoisesti on pitäneet suut kiinni tai ne näkee mut ihan normaalina niinku mä itekin. Sama kavereilla, ei ne oo nähnyt ikinä mussa mitään kummaa joka vahvistaa sitä ajatusta että oon ihan normaalikokoinen."

    Mä olin todella pitkään siinä uskossa, että en ole oikeasti alipainoisen näköinen, koska mun lähimmät koulukaverit eivät pahimmissakaan vaiheissa sanoneet tai kysyneet mitään. Randomit ja jotkut muut kaverit kyllä kommentoivat paljonkin, mutta niitä en kuunnellut, koska oman kaveriporukan jäsenet eivät sanoneet mitään. Nyt kun jokin aika sitten kerroin heille avoimesti tilanteestani (nähtiin todella pitkästä aikaa melkein koko porukan kanssa), he kaikki sanoivat, että hiljaisuus oli pelkuruutta. He muistivat monta aika luontevaakin tilannetta, jossa olisi voinut kysyä jotain, mutta he eivät uskaltaneet. He halusivat myös luottaa siihen, että asia on hoidossa.

    Sitten vielä sellainen näkökulma, että toisaalta ei se "kauhee kun oot laihtunut" kommenttien saaminen läheisiltäkään välttämättä auta yhtään mitään. Se ei välttämättä poista tuota mainitsemaasi ajatusta itsestä normaalikokoisena. Itse olen monesti toivonut, että voikun se ja se sanoisivat mun ulkomuodosta jotain. Sitten kun toiveeni on toteutunut, en olekaan osannut ollenkaan suhtautua niihin sanoihin.

    Tuleepas taas tosi pitkä kommentti, sori :D halusin vain tsempata sua, että muiden sanattomuus johtuu yleensä pelosta ja aiheen vaikeudesta. Ja toisekseen, ei niillä kommenteille loppujen lopuksi tee mitään. Itse olen saanut kuulla niitä vuosien varrella hyvin monta kertaa ja hyvin monelta eri taholta, mutta siltikin olen taas/vielä paranemisen alkumetreillä. Niistä ei ole usein mitään hyötyä. Sitä paitsi sun kohdalla voin vannoa, että kyse on nimenomeen pelosta ottaa asia esille, koska olet silmiinpistävästi alipainoinen. Ei millään pahalla tai hyvälläkään, fakta pöytään vain ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekaan aatellut asiaa tolta kannalta että ne esim. luottaisivat siihen et asia on hoidossa. Tota oon miettinyt itekin, ettei ne ole kehanneet sanoa mitään etten loukkaantuisi tms. Perheenjäseniä tiedetysti muutenkin ärsyttää sellanen toisten laihduudesta tai painosta puhuminen joten ehkä ne on senki takia jättänyt kommentoimatta. Ehkä niillä on myös sellanen viisas ajatus, että ei syömishäiriöiselle usein kannatakaan kommentoida laihtumista/ laihuuta ettei se vaan buustaa laihduttamaan lisää.

      Ja joo tossaki oot oikeessa että mitä ihmeen hyötyä tollasilla kommenteilla olis, emmää halua herättää muutenkaan mitään huolta esim. äitille tai muille niin yleensä peittelenkin "hoikkuutta"... vaatekerroksilla.

      Kiitos taas viisaasta kommentista, ei yhtään haittaa että pitkä, päinvastoin, näistä on oikeesti apua ja pistää ajattelemaan jos tuntuu ettei oma pääpysty ajattelemaan järjellä :D :)

      Poista
  2. Voi että, miten ihanasti sanottu, kiitos<3

    VastaaPoista
  3. Miksi oot ollu perhekodeissa yms?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska käytin alaikäisenä päihteitä ja en oikein jaksanut käydä koulussa.

      Poista
  4. suklaa on vain niiiiin parasta <3

    http://elamanikuvina.blogspot.fi/

    VastaaPoista