Taudinmääritys

”Sinulla on syömishäiriö. Täytät anoreksian kriteerit. Onko sulla sun mielestä syömishäiriö? Mitkä sun ajatukset on anoreksiasta?” 

”No en mää tiiä… välillä tuntuu että on, välillä tuntuu että oon täysin terve. Kyllä mulla on jotain syömisongelmia tai sinnepäin, muttei nyt anoreksiaa.”

Sitte se otti jonkun paksun kirjan ja kävi anoreksian kriteerejä mun kanssa läpi ja herätteli mua tilanteeseen. Hoitaja tuijotti kauempaa tarkkailevalla ilmeellä ja käänsi pään kun käänsin katseen siihen. Mullako anoreksia? Joo siis kyllä tämä kaikki on aiheuttanu sen verran mielipahaa jo pitkään, että joku ongelma on kyseessä, mutta emmää nyt anoreksiaa kuvitellut. Kun kuulin tuon, hymähdin vaan ja naurahdin, ai mullako? Jouduin vähän väittelemään sen psykiatrin kanssa tuosta… Kerroin kuinka oon lisännyt syömisiä ja syönyt normaalimmin viikonloppuna siskolla. Antoi kyllä mietittävää kotimatkalle. On se helpottavaa tietää mikä vaivaa, mikä aiheuttaa tämän, mistä kaikki johtuu, mutta silti tuntui että miks minä. Miks minä taas. Miksei vaikka naapurin Pera. Miks ei joku, jolla ei oo ollut muita murheita  elämässä. 

Kuva

Mulla näkyi kohonnut albumiini veressä, kehon kuivuminen. (Oon idiootti, mutta tohonkin oisin voinut vaan todeta, että Aha, pitääkö mun nyt juoda enemmän vettä?) Mutta onneksi tosta on jo pikkasen aikaa niin uskon että tilanne on korjaantunut kun oon syönyt ainakin kolminkertaiset määrät entiseen. 

Mun täytyy päättää ens maanantaihin mennessä haluanko sairaslomaa vai käynkö koululla matikan iltakurssilla ja teen etätehtäviä. 

Vaikka sanoin että vaa'alla käynti toisten silmien edessä on se ahdistavin homma niin mun täytyy taas alkaa käydä punnituksissa. Toivon niin, että se olisi edes eri hoitaja (eikä mun entisen luokkalaisen äiti..) Lähete ravitsemusterapiaan (edellisestä olin kuulemma kieltäytynyt, siinä on kyllä tullut väärinkäsitys..) ja vaikka tiedän että siitä on varmasti hyötyä, se varmaan naurahtaa mun syömismäärille. Ruokapäiväkirjaa ens käynnille, just kun olin pääsemässä sen täyttämisestä eroon. Ottavat yhteyttä opiskelijaterveydenhuoltoon jossa seurataan fyysistä puolta (joka mun mielestä on täysin kunnossa..?) ja miettivät onko mun paikka tuolla vai erikoissairaanhoidossa. Ja ite voisin vaan kaiken päälle nauraa, että minullako syömishäiriö...  Mutta pysyn ikäiseni tasolla ja hoidan asiat niinku ne pitää. Ja olen onnellinen että saan edes hoitoa kun se ei todellakaan ole itsestäänselvyys, varsinkaan täälläpäin. Kumma, kun mä olin jo paljon paremmassa kunnossa mielestäni ja olin jo suunnitellut jumppakortin hankkimista, että voisin aloittaa jumpat harrastuksena siskon kanssa, nyt vielä syyskaudelle kun kerkeis.