HTA

Mulla oli tänään se hoidon tarpeen arviointi. Eilisten syömisten ja aamuisen painonnousun vuoksi ajattelin ite vahvasti, että en ole hoidon tarpeessa ja ei mulla voi olla mitään ongelmaa – painan jo niin paljon ja syön järjettömiä määriä. No, ajattelin, että koska muutenkin täälläpäin tuo avunsaanti on tosi vaikeata niin kait mun nyt pitää mennä edes sinne käynnille. Myös se että oon aikuinen ihminen ja loppujenlopuksi ite täysin vastuussa itestä, niin kyllä mun pitää hoitaa asiat kuntoon tai edes yrittää.

Onneks mun pelot osoittautui taas aivan vääriksi; Mua ei lähetetty kotiin heti nimienvaihdon jälkeen eikä haukuttu läskiksi. Mua ei kehotettu laihduttamaan tai syömään vähemmän. Sen sijaan mun entinen lääkäri oli tosi mukava ja ymmärtäväinen ja entisen hoitajan (just tää hoitaja T) kanssa kerettiin jo naureskella vanhoille muistoille. Ne muistaa vieläkin sen, että oon ollut aina jääräpää ja tosi itsepäinen ja kuulemma en ikinä ole omasta mielestä tarvinnut apua tai halunnut ottaa sitä vastaan – vaikka oisin maannut suljetulla. Mutta oon selviytynyt monesta asiasta ja mulla kyllä riittää tahtoa jos haluan jonkun asian kuntoon. Olin kyllä samaa mieltä. Ne sanoi, että oon pitkään yrittänyt jaksaa yksin ja jaksanutkin, mutta mulla on kuulemma oikeus saada asiat purettua ja käytyä läpi. Tossa vaiheessa mulla tuli sellanen Voi apua, ootteko oikeesti tota mieltä?- olo ja heräsin siihen, että mulla kyllä on paljon asioita käsiteltävänä mitä oon vuodet mielessä kantanut. Ei siis mikään ihme, että jossain vaiheessa kunto romahtaa ja mieli sanoo ittensä irti. Mulla vaihtui jatkuva päihteidenkäyttö ja itsetuhoisuus toisenlaiseen riippuvuuteen; syömiseen ja painon kontrollointiin. Asiat ois voineet olla erilain jos oisin käynyt ne läpi aikoja sitten, vaikka sielä terapiassa. Mutta minä oon minä ja joskus hoidan asiat vähän tälleen omalla tyylillä.

Sitte oli pikkasen huvittavaakin ku puhuttiin mun tavoitepainosta 46kg (En siis enää sinne pyri!) Katottiin kasvukäyröjä ja huomattiin, että suunnillein ton verran oon painanut 12 vuotiaana. Voi herranpieksut, ei kait 19-vuotias aikuinen voi painaa saman verran mitä 12-vuotiaana?! Sanoin myös siitä, kun tuntuu, että kaikki lääkärit ja hoitajat haluaa vaan että laihdutan ja vähän niinku ne ois jotain mun yhteistyökumppaneita laihdutuksessa. Mutta onneks tuon luulon lääkäri kumos aika nopeeta. Saisin kuulemma ”saada lihaa luiden ympärille” (Näin varmaan sanotaan kaikille :-D) ja en kuulemma ois ”Läski” vaikka painaisin 58 tai yli 60. Se kuulemma ois mulle terve paino. Alin, mitä nuoki hyväksyi oli se 54kg, mutta seki kuulemma vielä on alhainen.  Ne kyseli hirveesti syömisistä ja painosti kertomaan painon. Sanoin että mua muutenki ahdistaa puhua suoraan painoluvuista, kaloreista, syödyistä ruuista yms. Sit ne kysyi oonko käynyt verikokeissa ja tokaisin, ettei niissä ollut mitään häikkää. Lääkäri vastas että vaikea aliravitsemustilakaan ei näy välttis verikokeissa. Vastasin tohon taas vaan, että mä oon kaukana aliravitusta – enemmänki yliravittu. Tuo kyllä huvitti vähän itteeki :-D

Kuvat

Mutta siis pitemmittä selityksittä, paljon positiivisempi mieli jäi tosta mitä ajattelin, kait mä sittenkin oon hoidon tarpees ku kiireellinen lähete tonne oli menny. Ne kysy et miten ne voi auttaa mua, mut en osannut oikeen vastata siihen mitään… No kait mä voin myöhemminki sitä miettiä? Ja sain seuraavan ajan heti maanantaille jonne mulla tästä alkuhaipakasta on varmaan selvinnyt pää enemmän. Mun harmiksi hoitaja T ja entinen lääkäri ei kait jatka mun kaa (mut niihin kuulemma voi ottaa yhteyttä ja ne voi olla mukana jutuissa jos tarttee) ku ne on nuorisopuolelta mutta jotkut uudet tyypit alottaa mun kaa. Mun helposti järkkyvän mieleni helpottamiseksi jatkossa ei tulla keskittymään syömisiin, ruokamääriin tai painolukemiin vaan siihen, miksi tähän tilanteeseen ollaan päädytty ja selvitellään vähän niitä syvempiä "tunnesolmuja". Ehkä mä joskus oon valmis tosiaan siihen ite terapiaan ja joskus mä voin elää niinku normaalit ihmiset ilman mitään menneisyyden mörköjä.

Hirvee sepostus, eikä tässä ollut puoliakaan, mutta ehkä pidän loput itellä. Tosi kiva ku nyt tuli parempi mieli ja selkeenty taas ajatukset. Tästä entistä paremmalla tsempillä eteenpäin! Ja kait mulla sitte on oikeus syödä... :)