Rasittavaa

Tää ei oo mikään mielipidekirjoitus  vaan ihan mun ajatus asiasta joka ärsyttää. Mulla ärsyttää se että täällä blogi ”maailman” (eise oo mikään maailma kun ihan internet, ei sen kummempaa) syömishäiriöblogi kategoriassa luokitellaan syömishäiriötä sairastavia parantuneiksi, parantuviksi, feikkiaparantujiksi, pro anoiksi, laihdutusbloggaajiksi… öö mitähän näitä kaikkia on. Sitten kirjoitetaan omaan blogiin mielipidekirjoitus niistä luokista mihin ei ite kuulu tai ei kuulu enää. Yhtäkkiä haukutaan se ”kategoria” missä ollaan tai  ollaan oltu jossain vaiheessa.

”Nyt ku mä oon saanut nostettua painoa sen 20 kiloa niin en kuulu enää noihin säälittäviin anorektikoihin. Koska mäki parannuin puolessa toista vuodessa niin oletan että jokainen syömishäiriöinen paranee vähintään samassa ajassa ja tietenkin kaikki keinot mistä ite hyödyin, niiden on toimittava muillakin.”

Sitten tää terveysalan ammattilaista leikkiminen. Ajatellaan, että, koska itsellä on mahdollisesti sama diagnoosi, tai on ollut se, niin voidaan neuvoa kommenteissa kaikki tarpeellinen sairaalaan joutumisesta kokonaan parantumiseen. Neuvotaan missä ajassa täytyy saada tarvittava paino ja mitä täytyy syödä ja kuinka paljon. Kuinka kaikki ”anoreksiamörön kuiskuttelut” häviää päästä kun saavuttaa sen biologisen normaalipainon jossa on kaikilla hyvä olla ja elämänilo palaa. Väheksytään niitä, joilla ei mene niin hyvin kuin itsellä, ja ne joilla ei mene niin on sitä proana/laihdutus/mukaparantuja/muuta sakkia. Niistä voi vihjailla omissa blogiteksteissä ja kommenteissa yhdessä muiden ”oikeasti parantuneiden kanssa”.

Ja se ehkä eniten kaikista ärsyttää, että kuvitellaan voivansa tietää miltä toisesta tuntuu, koska mahdollisesti on itse käynyt aivan saman oman 10-vuotisen anoreksia historian kanssa läpi jo ajat sitten. ”Been there done that.” Vaikka ois sama diagnoosi niin se ei tarkoita ettäkö kaikkien kokemukset ja oireet on samanlaisia ja kaikki paranee samaa vauhtia samoilla keinoilla mitä joku toinen blogia pitävä. Oletetaan että koska itse pääsee tavoitetikapuissa viis askelta ylemmäs, niin on myös samaa vauhtia muiden päästävä. Tai jos itse pystyy syömään 5 lautallista makaronilaatikkoa, niin on myös muidenkin pystyttävä. Tai jos itse herkuttelee joka päivä ja toinen bloggaaja vain kerran viikossa niin se harvemmin herkutteleva on säälittävä feikkiparantuja joka ei halua parantua. 

”Mä haluan vaan herätellä sua että herää ja vedä ne 5 suklaalevyä normaaliruuan lisäksi naamariin ja hymyile, kaikki me ollaan käyty läpi sama. Ahdistukseen ei voi kuolla mutta syömättömyyteen voi blaablaablaaaa” 

Ihan niin kuin muut eivät sattuisi tietämään tätä. Eiku niin ei ne voi tietää kun ne on niitä aliravittuja tolloja joilla on enää yksi aivosolu jäljellä. Minä tiedän paremmin kun olen jo näin pitkällä omassa taipaleessani.

Sitten se että vaikka kuinka oisit sairastanut viis vuotta enemmän ja paljon vakavammin (ainakin omasta mielestä) niin et voi siltikään tietää täysin mitä toinen käy läpi, varsinkaan sieltä ruudun takaa kun ei ole ikinä edes tavannut ihmistä. Kaikilla on eri syyt, erilainen historia ja elämäntarina, perhe, hoito ja ympäristö. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Voi sitä aina tsempata toista ja kehottaa ja näin, mutta se lääkäriä leikkiminen ja luulo siitä että on alan asiantuntia koska on sairastanut samaa sairautta, niin se on ärsyttävää. Ja se, että väittää tietävänsä miltä toisesta tuntuu. 

Ei se oo keltään lukijalta tai muuten vaan vierailevalta pois jos toinen parantuu hitaampaa kun sä. Tai toinen ei herkuttele joka päivä ei meinaa ettetkö sä voi herkutella vaikka joka sekunti. Ei ne toisen fyysiset oireet oo sussa tai ei sun täyty käydä läpi sitä parantumistaipaletta uudestaan. Kyllä mä ainakin uskon että jokainen tietää oman tilanteen ja tietää ees suunnilleen mitä pitää tehdä jotta se korjaantus, ja jos ei tiedä niin uskon että ammattiauttajat osaa siinä auttaa.

Näitä ja miljoonaa muuta aiheeseen liittyvää ku miettii niin ymmärtää niitä jotka pysyy kaukana koko blogi "maailmasta" ja kirjoittaa vaan itelle omaa vihkopäiväkirjaa. Oon harkinnut itekin tuota vaihtoehtoa. Ei ihme ettei halua jakaa blogiinsa mitää oikeita ajatuksia tai tilannetta kun luokitellaan johonkin kasteihin ja pääsee vielä vihjailtavaksi jonkun Säälittävät feikkiparantujat-postaukseen. Miks ei vaan jätettäis se luokittelu pois, ymmärrettäis että kaikilla on vaiheensa sairastamisessa ja parantumisessa ja toimittais enemmänki tukena ja tsemppinä. Mää ainakin haluan olla kuulumatta mihinkään kategoriaan ja kirjoittaa vaan omista kuulumisista rehellisesti enkä miettien onko ne sopivaa kirjoittaa julki. Mitä järkee siinä vertaistuessa jos vaan valehtelis miten menee? Jos ei lähipiirissä esim. oo ihmisiä kenen kanssa jutella tästä aiheesta (tai ei oo uskaltanut kertoa monelle niinku minä) niin tietää, että edes jossain on ihmisiä jotka "kuuntelee". Mää ainakin kirjoitan päiväkirjatyyppisesti ja se oikeesti helpottaa oloa kun saa purkaa ajatukset hirveestä päivästä jonnekin. Aina tulee semmonen helpottunut olo kun sen tekstin oon saanut kirjoitettua. Uskon et moni on aloittanut blogin pitämisen oman tarinansa kertomisen ja nimenomaan vertaistuen mielessä. Haluan kiittää siis ihania kommentoijia kannustavista kommenteista sillä ne on niitä mistä oikeesti tulee hyvälle mielelle vaikka menis kuin perseelleen ♥