maanantai 22. heinäkuuta 2013

Kaveriviikonloppu

Tosiaan silloin torstaina lähdin synttärikahveilta illalla kotiin ja sain puhelua kavereilta, että he tulevat jo silloin mun luokse.

Torstai-ilta kului kavereiden kanssa jutellen ja kuulumisia vaihdellen. Nukkumaanmeno venyi myöhäiseen ja lopulta kävikin niin, että unta siltä yöltä kerääntyi nolla tuntia. Ite yritin kovastikin nukkua mutta kavereiden mölinältä se ei onnistunut. Noustiin sitten seitsemältä aamulla. Mulle ei sovi tollaset kokoyönvalvomiset ollenkaan vaikka kyllä itekin osallistuin levottomiin juttuihin joiden takia unet jäi. Väsyttti aivan liikaa mutta unta ei enää saanut.


Lähdettiin perjantai aamuna ajamaan parin tunnin matka haaparantaan. Kovasti yritin autossa nukkua mutta sekään ei onnistunut. Haaparanassa käynti osoittautui "turhaksi", kun asiat ei menneet ihan sovitulla tavalla. Käytiin kuitenkin kiertelemässä kauppakeskuksessa ja vietettiin vain aikaa yhdessä. Haaparannasta palattua alettiinkin jo melko nopeaa juomaan. Käytiin kaverin tutulla vierailulla ja jatkettiin baariin.


Lauantai aamuna taas yöunet jäi siihen neljään tuntiin. Itse olisin taas mielellään nukkunut pitempään mutta kun kaverit heräsi niin en viittinyt itse jatkaa hirveän pitkään unia. Käytiin syömässä ja ajan kuluessa nopeaa olikin jo ilta. Tarkoituksena ei ollut juoda mutta näin siinä aina menee joten päädyttiin baariin ja pizzerian kautta kotiin.




Onneksi nyt sunnuntai aamuna kaverit malttoi nukkua pitempään. He pakkasivat kimpsut ja kampsut ja suuntasivat omiin koteihinsa. Itse aloin suoraan imuroimaan ja syönnin jälkeen huomasin että väsymys alkoi painaa päälle. Nukuin vahingossa klo 16-22 ja kohta lähden jatkamaan unia!


Olipas sairaan tylsä kirjoitus mutta sain edes tämän aikaiseksi niin menkööt... :-D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti