Näiden iloisten päivien jälkeen totuus iskostui kasvoille.
Oon hieman kasvanut, vaikken vaa'alla nyt vähään aikaa ole käynyt. Siksipä hain lisää pattereita vaakaan lisää ja laihdutan ainakin vähän. Tai ainakin yritän.
Ei ei ei näin! Sä olet edelleen tosi tosi hoikka, meinasin jo tulla kysymään että ootko laihtunut kun sun jalat on ihan tikut. Älä nyt hyvä tyttö heitä hukkaan kaikkea mitä sä olet jo saavuttanut! Laihduttaminen ei tee sua tippaakaan onnellisemmaksi. Sä olet jo kokeillut sitä. Olitko aidosti tyytyväinen itseesi silloin, nautitko elämästä kyttäämällä vaakaa ja kaloreita?
Ahaa, mä taas järkytyin hyvin mahdollisesta painonnoususta, joka on eniten reisiin kerääntynyt. Mutta tossa oot oikeessa, että heittäisin tosi paljon hukkaan. Ja en todellakaan nauttinut siitä "elämästä", miks muuten oisin alkanut hankkiutumaan kuntoon.
Et luovuta nyt! Voin kertoa oman kokemukseni asiasta... Kauan aikaa jojoilin painon kanssa, ensin päätin, että "nyt nostan painoa, haluan parantua", mutta sitten kun se oli noussut sen pari kiloa normaaliksi, iski hirveä ahdistus ja "olen läski" -tunne. Ja sitten laihdutin ne ainakin ne pari kiloa pois. Kunnes taas tajusin, että en voi jatkaa näin. Lihotin ja halusin taas laihtua, mukamas olin hirveän läski ja ylipainoinen, normaalipainon rajalla.
Eli pointti on, että se ahdistus täytyy kestää. Sitä painon kanssa pelaamista voi jatkaa, mutta se ei tarkoita silloin parantumista tai onnea. Kun olet laihtunut sen paria kiloa, huomaat, ettei siinä ollutkaan järkeä, se ei tuo sitä elämää. Täytyy ylittää se raja, kestää se ahdistus ja ajatukset itsestä, ennen kuin pääsee sinne terveen puolelle. Itse tosiaan tein tuota, pelästyin kun paino oli noussut ja hyppäsin takaisin tuttuun turvalliseen kontrolliin syömisistä.
Ja tiedätkö mitä, se menee ohi! Se vaihe on hirveä, itse heräilin välillä keskellä yötä siihen että "tunsin itseni läskiksi". Käsittämätöntä, mutta joka tapauksessa pikkuhiljaa se ajatus alkoi laantua. Söin ja annoin painon pysyä, hellitin kontrollista ja paino jopa nousi hieman yli sen "tarvittavan", eli siis itse säätämäni maksimirajan yli. Ja sitten hellitti. Nyt voin sanoa, että vaikka se aika oli aika kärvistelyä, "lihotin, vaikka olin jo 10 kertaa muita läskimpi", nyt elämä hymyilee. KOSKA SINNITTELIN JA USKALSIN YLITTÄÄ SEN RAJAN!
Pitkä kommentti, mutta muistan tuon tunteen, ja voin sanoa, että siitä ei ole muuta pakotietä kuin kestäminen. Jos ei halua takaisin siihen syömishelvettiin, ja kun tarkemmin alat muistella, niin veikkaanpa, ettet halua. Pidä pääsi ja vain syö, älä laihduta grammaakaan, äläkä anna sen kontrollin ottaa valtaa!
Ai niin ja vaaka, se oli itselleni samanlainen ongelma. En vain uskaltanut heittää sitä pois, pitkään mietin ja jahkailin. "Tarvitsin sitä". Jotta säilyttäisin hallinnan. Mutta se ei ole hyväksi, niin kauan kuin pysyy siinä kontrollissa, ei uskalla päästää irti sairaudesta, terveys pysyy kaukana. Minä heitin sen vaa'an pois, vaikka liian kauan siihen meni. Olin ottanut patterit ties kuinka monta kertaa, piilottanut sen itseltäni ja päättänyt olla käymättä sillä, mutta aina päädyin tarkistamaan sen painon. Ja se todella piti minut kiinni sairaassa. Lopulta, kun uskalsin ottaa askeleen, oikeastaan helpotuin, kun hellitin kontrollista niin painon kuin syömisenkin suhteen, NE eivät enää hallinneet MINUA.
Eli heitä se vaaka pois, sulla on varaa saada painoa vaikka kuinka! Joskus se askel on otettava, se vain pitkittyy, ja joku päivä kun todella olet terve kadut sitä, kuinka kauan sen kanssa jahkailit. Sun kuuluu jo alkaa vihdoin nauttia elämästä, mutta se vaatii ensin pientä kamppailua :) huh, kuin innostuin kirjottamaan :S
Sillonku mä rupesin ihan omatoimisesti nostaan painoa, aattelin että ei mua varmaan hirveesti ahdista sittenku se on mulle "normaaleissa" lukemissa. Koska oonhan mä ennekin pystynyt elään ihan normaalisti siinä painossa. Mutta ei se nyt ihan niin mennyt. Tiiän ton että ei se mitään onnea tuo - päinvastoin. Mut kun aina sitä ajattelee, että jos vain pari kiloa ja olisi tyytyväinen. Ihana kuulla että oot pystynyt ylittään ton ahdistuksen, joka voi olla ihan hirveetä. Munki pitää kestää se. Ja joo tiedän että se on helvettiä. Oikeestaan tässä parinki päivän kuluessa on muistunut se mieleen. Tosiaanki sama ongelma ollut kummallakin ton vaa'an suhteen, koska tuo kuvaus on ihan ku mun päästä. Seuraava askel oisin heittää se pois ja olla tilaamatta/ostamatta uutta. Se on tosi yksinkertaista vaan nakata vaaka pois, tarvin nyt vaan rohkeutta.
Oikeestaan oon nyt aidosti ja oikeesti nauttinut elämästä, joku vaan johti tähän. Mutta onneks mikään ei oo vielä liian myöhäistä.
Hyvä ku innostuit kirjoittamaan, koska toisten kokemukset oikeesti herättelee!:)
Ei ei ei näin! Sä olet edelleen tosi tosi hoikka, meinasin jo tulla kysymään että ootko laihtunut kun sun jalat on ihan tikut. Älä nyt hyvä tyttö heitä hukkaan kaikkea mitä sä olet jo saavuttanut! Laihduttaminen ei tee sua tippaakaan onnellisemmaksi. Sä olet jo kokeillut sitä. Olitko aidosti tyytyväinen itseesi silloin, nautitko elämästä kyttäämällä vaakaa ja kaloreita?
VastaaPoistaAhaa, mä taas järkytyin hyvin mahdollisesta painonnoususta, joka on eniten reisiin kerääntynyt.
PoistaMutta tossa oot oikeessa, että heittäisin tosi paljon hukkaan. Ja en todellakaan nauttinut siitä "elämästä", miks muuten oisin alkanut hankkiutumaan kuntoon.
Kiitos kommentista <3
Et luovuta nyt! Voin kertoa oman kokemukseni asiasta... Kauan aikaa jojoilin painon kanssa, ensin päätin, että "nyt nostan painoa, haluan parantua", mutta sitten kun se oli noussut sen pari kiloa normaaliksi, iski hirveä ahdistus ja "olen läski" -tunne. Ja sitten laihdutin ne ainakin ne pari kiloa pois. Kunnes taas tajusin, että en voi jatkaa näin. Lihotin ja halusin taas laihtua, mukamas olin hirveän läski ja ylipainoinen, normaalipainon rajalla.
VastaaPoistaEli pointti on, että se ahdistus täytyy kestää. Sitä painon kanssa pelaamista voi jatkaa, mutta se ei tarkoita silloin parantumista tai onnea. Kun olet laihtunut sen paria kiloa, huomaat, ettei siinä ollutkaan järkeä, se ei tuo sitä elämää. Täytyy ylittää se raja, kestää se ahdistus ja ajatukset itsestä, ennen kuin pääsee sinne terveen puolelle. Itse tosiaan tein tuota, pelästyin kun paino oli noussut ja hyppäsin takaisin tuttuun turvalliseen kontrolliin syömisistä.
Ja tiedätkö mitä, se menee ohi! Se vaihe on hirveä, itse heräilin välillä keskellä yötä siihen että "tunsin itseni läskiksi". Käsittämätöntä, mutta joka tapauksessa pikkuhiljaa se ajatus alkoi laantua. Söin ja annoin painon pysyä, hellitin kontrollista ja paino jopa nousi hieman yli sen "tarvittavan", eli siis itse säätämäni maksimirajan yli. Ja sitten hellitti. Nyt voin sanoa, että vaikka se aika oli aika kärvistelyä, "lihotin, vaikka olin jo 10 kertaa muita läskimpi", nyt elämä hymyilee. KOSKA SINNITTELIN JA USKALSIN YLITTÄÄ SEN RAJAN!
Pitkä kommentti, mutta muistan tuon tunteen, ja voin sanoa, että siitä ei ole muuta pakotietä kuin kestäminen. Jos ei halua takaisin siihen syömishelvettiin, ja kun tarkemmin alat muistella, niin veikkaanpa, ettet halua. Pidä pääsi ja vain syö, älä laihduta grammaakaan, äläkä anna sen kontrollin ottaa valtaa!
Ai niin ja vaaka, se oli itselleni samanlainen ongelma. En vain uskaltanut heittää sitä pois, pitkään mietin ja jahkailin. "Tarvitsin sitä". Jotta säilyttäisin hallinnan. Mutta se ei ole hyväksi, niin kauan kuin pysyy siinä kontrollissa, ei uskalla päästää irti sairaudesta, terveys pysyy kaukana. Minä heitin sen vaa'an pois, vaikka liian kauan siihen meni. Olin ottanut patterit ties kuinka monta kertaa, piilottanut sen itseltäni ja päättänyt olla käymättä sillä, mutta aina päädyin tarkistamaan sen painon. Ja se todella piti minut kiinni sairaassa. Lopulta, kun uskalsin ottaa askeleen, oikeastaan helpotuin, kun hellitin kontrollista niin painon kuin syömisenkin suhteen, NE eivät enää hallinneet MINUA.
Eli heitä se vaaka pois, sulla on varaa saada painoa vaikka kuinka! Joskus se askel on otettava, se vain pitkittyy, ja joku päivä kun todella olet terve kadut sitä, kuinka kauan sen kanssa jahkailit. Sun kuuluu jo alkaa vihdoin nauttia elämästä, mutta se vaatii ensin pientä kamppailua :) huh, kuin innostuin kirjottamaan :S
Sillonku mä rupesin ihan omatoimisesti nostaan painoa, aattelin että ei mua varmaan hirveesti ahdista sittenku se on mulle "normaaleissa" lukemissa. Koska oonhan mä ennekin pystynyt elään ihan normaalisti siinä painossa.
PoistaMutta ei se nyt ihan niin mennyt.
Tiiän ton että ei se mitään onnea tuo - päinvastoin. Mut kun aina sitä ajattelee, että jos vain pari kiloa ja olisi tyytyväinen.
Ihana kuulla että oot pystynyt ylittään ton ahdistuksen, joka voi olla ihan hirveetä. Munki pitää kestää se. Ja joo tiedän että se on helvettiä. Oikeestaan tässä parinki päivän kuluessa on muistunut se mieleen. Tosiaanki sama ongelma ollut kummallakin ton vaa'an suhteen, koska tuo kuvaus on ihan ku mun päästä. Seuraava askel oisin heittää se pois ja olla tilaamatta/ostamatta uutta. Se on tosi yksinkertaista vaan nakata vaaka pois, tarvin nyt vaan rohkeutta.
Oikeestaan oon nyt aidosti ja oikeesti nauttinut elämästä, joku vaan johti tähän. Mutta onneks mikään ei oo vielä liian myöhäistä.
Hyvä ku innostuit kirjoittamaan, koska toisten kokemukset oikeesti herättelee!:)