Hoping wounds heal, but it never does

Mistä mut löytää eilisten ”nyt aion kyllä tsempata koulussa” aatosten jälkeen? No sängynpohjalta nukkumasta univelkoja, joita ei pitäisi enää olla. En siis tänään mennyt kouluun, mutta sain tehtyä yhden rästin sen sijaan wuhuu. Paino oli laskenut 600-700g. En kyllä osaa sanoa tohon mitään. Syönyt oon ku sika, that's for sure. Valehtelisin jos väittäisin ettei saanut hymyä huulille ja mieltä rauhallisemmaksi.

uskaltauduin ostamaan ja syömään mysliä pitkästä aikaa

Aamun chillailin täällä kotona, kunnes taas perinteiseen tyyliin ahdistuskohtaus iski siinä puolen päivän aikaan. Tiedän ja tunnen aina milloin se on tulossa, mutta en pysty estää sitä vaikka yritän. En voi sille mitään, annan sen iskeä ja yleensä nukun sen ohi.

Tänään ton ”kohtauksen” yhteyteen kuului kova huonommuudentunne. Nämäkin aina vaihtelee: joskus siihen liittyy läskiahdistus, joskus ahdistaa täysin ilman syytä. Tänään tunsin olevani niin arvoton rumaläskipaska. 

En kuitenkaan halunnut jäädä vellomaan ahdistukseen ja ”antaa sille valtaa” vaan pakotin itseni lähtemään ulos vaikkei innostanut, ja se toimi. Kävelin raikkaassa ilmassa keskustaan ja olo helpottui heti. Käytiin syömässä keskustassa ja se helpotti lisää. Vähän ajan päästä olin jo normaali oma itseni. Energiaa oli vielä kierrellä kauppoja läpi ja katsella vaatteita.