Hairahdus

Mä en käsitä miten voi joku niin  typerä asia saada mun pään sekaisin? Olin nimittäin eilen illalla pitkästä aikaa (kuukauteen!) jumpassa, ja tällä kertaa aina yhtä ihanassa zumbassa. Oli tosi mukavaa, mutta silmät eksyivät vähän väliä kahteen muuhun zumbaajaan jotka ilmiselvästi oli aikuisia anorektikkoja. Toinen niistä oli varmaan 15kg, siis ihan selkeästi pahasti sairas. Mietin, miten se voi hymyillä niin leveästi, ja miten se on ylipäätänsä päästetty sinne sisään? Mää oikeasti ajattelin, miten se ei saa sydänkohtausta. 

Pikkuhiljaa kuitenkin huonommuudentunne iski ja ajattelin, että siihen verrattuna mä en ole mitään, enkä ole ikinä ollutkaan. Mulla ei sen rinnalla minkäänlaisia syömisongelmia voi olla. Mun ilta (kuinka typerältä se kuulostaakin) meni tuon takia pilalle. Luovuttaminen pyöri mielessä taukoamatta, iltapalat  jäi syömättä. Sorruin vaa’alle. Ainut ajatus oli, että en syö enää ikinä mitään ja erakoidun neljän seinän sisään.

Päätin kuitenkin mennä nukkumaan ja miettimään asiaa yön yli. Ehkä väsymys jotenkin vaikutti tuohon, ja stressi? Aamulla olin päässyt yli tuosta ja nyt kun miettii, aivan idioottimaista. Taas painavin syy, miks en luovuttanut oli se, koska en halua olla luovuttaja. Oon kuitenkin jo aika pitkälle päässyt… joten miksi heittää kaikkea hukkaan jonkun ihmisen takia, jota en edes tunne. Mutta sillon kun noi ahdistukset iskee, mun järki juoksee kauas pois ja en oo itseni hallittavissa.
 

Jäin koulusta pois tuon takia. En olisi pystynyt keskittymään mihinkään äidinkielen kirjoitelmaan tai matikan tutkimukseen. Kaverit varmaan miettii, että missä se laiskamato luuraa taas. Nyt olo on kuiteski paljon helpottuneempi, oli hyvä kirjoittaa tämä kaikki ylös, vaikka vähän epäonnistuja olo. Mitä sitä kuitenkaan esittämään mitään maailma hymyilee- oloa, jos ei niin ole. Ja eikö se oo ihan ymmärrettävää, ettei aina mene kaikki ihan putkeen. Tärkeintä on, että ei luovuta.

Mutta joo, uusi päivä! Mulla alkoi vähän pitempi vapaa kun nyt torstaina ja perjantaina ei ole koulua. :)