Mun paino on pysynyt melkein kuukauden samana. Se on vaihdellut puolella kilolla aamuisin – mutta sehän on sitä normaalia heittelyä ja siihen vaikuttaa nesteet, syöty ruoka, herkuttelu jne. Toisinaan kuitenkin oon ihmetellyt miten paino on juminut tässä samassa näinkin pitkään. Oletin, että heti kun rupean syömään kunnon ruokaa normaalisti (ja varsinkin kun herkuttelen!) ja melko säännöllisesti niin se nousee normaaliin lukemiin tosi nopeaa. Mähän en ole ikinä ollut normaalipainoinen, mutta edes mulle ”normaaliin lukemiin” joka on kuitenkin ollut aika lähellä normaalipainoa.
Oon silloin tällöin tosiaan herkutellut, syönyt hyvin ja esim. eilen kävin Hesburgerilla. Oon myös juonut enemmän alkoholia jossa tunnetusti on paljon kaloreita. En ole käynyt missään jumpassa nyt tasan kolmeen viikkoon. Tämän kaiken takia oon olettanut että paino nousee vielä enemmän.
Ainut liikunta on ollut hyötyliikunta, jota ennenkin kertyi melko paljon. Esim. eilen kun mun bussikortti oli jäänyt siskolle ja huomasin sen vasta aamulla ennen kouluun lähtöä, piti tehdä päätöksiä nopeaa ja päätin ottaa jalat alle ja kävellä kouluun. Mulla meni kauemmin mitä yleensä; noin. 50min. Kävelin puhtaasti sen takia, että oon odottanut milloin saa kävellä tai pyöräillä auringonpaisteessa, hyvässä ilmassa ja hyvät musiikit soiden. Mää niin tykkään. On paljon virkeämpi koulussakin kun on saanut raitista ilmaa eikä nuoku bussissa ja koulun käytävillä ennen tunteja.
Kuitenkin. Voin fyysisesti hyvin ja nautin enemmän elämästä. Vielä on rutiineja esim. tuohon painon tarkkailuun ja vaa’alla ramppaamiseen, mutta pikkuhiljaa siitäkin eroon kokonaan! Oon liikkunut millon huvittaa ja oon nauttinut siitä. Kun nää kaikki perusjutut on kunnossa niin tuskin mun tarvii hirveästi miettiä painoa? Ainut vaan, että jotkut vaatteet edelleen roikkuu ärsyttävästi ja esim. housut näytti ennen paremmalta päällä. Ja haluan edelleen mun entiset muotoni takaisin:-D
sama kävi täällä! lopetin laihduttamisen, aloin syömään 'normaalisti' ja olin käymättä vaa'alla 3 kuukautta...nyt kävin eilen vaa'alla ja huomasin ettei paino ollut liikahtanut kuin kilon kohti normaalipainoa..
VastaaPoistaja toiveissa olisi kanssa saada lököttävät housut istumaan paremmin..t.lättäperse
Jep! Mullakin aluksi nous aika nopeeta sen 2-3kg mutta nyt se jumii tässä. Mutta periaatteessa eihän normaali syöminen lihotakkaan mitään 10kg. :-D
PoistaJa mäki haluan olla noinki pitkän ajan käymättä vaa'alla.
Hahah ja joo, mielummin mäki ottaisin sellasen "muodokkaamman" pepun mitä lättäperseen XD